Pieni tauko

Päätin tulla ihan vain ilmoittamaan tänne että pistän blogini tauolle ensiviikkoon asti, että saan muutettua. Yritän käydä täyspäiväisesti töissä ja samalla hoitaa muuttopuuhia joita tuntuu olevan paaaljon enemmän kuin kuvittelin. Laatikoita on joka paikassa ja silti tuntuu että vielä olisi vaikka kuinka paljon pakattavaa ja siivottavaa. Alkaa pieni paniikki iskemään kun tajusin että alle viikon sisään pitäisi muuttaa. Noh, kuitenkin, palailen blogijuttuihin ensiviikolla jolloin väsäilen pari saamaani haastetta ja varmaankin jotain pientä kämppäpostailua jos saan tavaroita millään tavalla järjestykseen. Siihen asti, heido!

Ruoka; välttämättömyys vai nautinto?

Tällä kertaa poikkean vähän tavallisista blogiaiheistani ja kirjoittelen yhdestä toisesta tärkeästä elämään liittyvästä asiasta, nimittäin ruoasta. Idea tähän postaukseen lähti ihan siitä, kuinka tänään ruokakaupassa tajusin kuinka paljon ruokailutottumukseni ovat muuttuneet ihan parin vuoden sisään.

Nuorempana olin todella huono syömään, ainakin ruokaa. Kaikki makea, varsinkin suklaa, meni kyllä mutta ruoan suhteen olin... en sanoisi nirso, mutta ehkä enemmänkin paikalleen jämähtänyt. Ruoan piti olla sitä ihan peruskauraa; ranskalaisia, lihapullia, pinaattilättyjä, kalapuikkoja ja tätä rataa. Mausteet olivat ihan ehdoton nou nou suolaa ja pippuria lukuunottamatta, ja kasvikset ja hedelmätkään eivät minun lautaselleni asti päässeet. Äitini oli taas aina ollut kokeilunhaluinen ruokien suhteen, muista lapsena vääntäneeni itkua kun sainkin tietää että syömäni pinaattikeitto ei ollutkaan pinaattikeittoa vaan nokkoskeittoa, ja joskus taas syötiin pelkkää elävää ravintoa josta mieleeni on jäänyt erityisesti idut. Yksi erikoisista äitini kokeiluista oli myös kalakeitto, johon kala vaan pilkottiin sekaan, ruotoineen päivineen, niin kuulemma kalastajatkin keiton söi.

Muuttaessani pois kotoa 18 -vuotiaana söin kuukausia pelkästään tätä ihan perusruokaa, ja aluksi se olikin mukavaa kun sai itse päättää mitä söi. Jonkun ajan jälkeen, se perunamuusi ja lihapullat vaan alkoivat tylsistyttämään. Oli hassua tajuta kuinka ensimmäistä kertaa elämässään halusi syödä jotain erilaista, kun aikasemmin sitä oli niin paljon vältellyt. Vanhemmilla käydessään linssikeitto kuullosti hyvältä, ja kotiinkin aloin ostaa jotain vihanneksia ja välillä tekemään salaatteja.

Nykyään ruoanlaitto ja leipominen on meidän perheessä ihan jokapäiväinen juttu. Ruoka tehdään pääasiassa alusta loppuun itse, valmisruokia meillä syödään nykyään enää todella harvoin. Hedelmät, vihannekset ja marjat kuuluvat nykyyän ihan perusruokavaliooni, ei siksi että niin pitää olla, vaan siksi että pidän niistä. Muutaman vuoden aikana olen oppinut että ruoasta voi ihan oikeasti nauttia, ja erilaisista jutuista voi oppia pitämään! Niin helppoa kun sen pakastepitsan heittäminen uuniin olisikin, on paljon palkitsevampaa tehdä ruoka alusta asti itse. Sitä paitsi, avokkini myötä olen oppinut että hyvän ja terveellisen ruoankin saa tehtyä nopeasti, ja ruoan laittokin voi olla hauskaa.

Yksi asia minkä myös huomasin alettuani syömään monipuolisemmin on se, kuinka karkit ja muu makea ei enää maistunutkaan samalla tavalla. Ennen ostaessani karkkipussin tai suklaalevyn meni se kertaistumalta, nykyään ne saattavat lojua puolikkaina jossain päälle viikon. Huomasin myös kuinka erilainen olo on kun syö jotain tuoretta ja terveellistä, kuin eineksiä. Einesten jälkeen oma oloni on aina jotenkin turvonnut, ja muistan aiemmin olleeni jatkuvasti väsynyt. Ihan faktaahan on ettei eineksistä saa tarvittavia ravintoaineita ja vitamiineja.

Enkä yritä nyt mitenkään hifistellä, ei meillä syödä päivittäin jotain sisäfilee pihvejä eikä puolet lautasesta ole lähes koskaan täynnä salaattia. Välillä on vaan semmonen fiilis että tänään en jaksa vaivautua, tilataan pitsat. Ja välillä saakin olla. Mutta mielestäni monipuolisen ruokavalion ja yleensäkin ruoanlaiton pitäisi olla jokaisen ihmisen arkipäivää. Kaiken ei tarvitse aina olla niin terveellistä mutta ruoasta pitäisi osata nauttia. Voiko joku, joka syö päivittäin pelkästään eineksiä, oikeasti rehellisesti sanoa että nauttii näistä ruoista. Itse erehdyin muutama päivä sitten kiireessä ostamaan kanapastan einesosastolta, ja kotona pari haarukallista syötyäni mietin että miksi en vaan tehnyt itse.

Noh, ensi postauksessa sitten palaillaankin takaisin "normaaleihin" aiheisiin, ja teen postauksen josta Taika minulle vinkkasi.

Loppuun vielä:

“One cannot think well, love well, sleep well, if one has not dined well.” 

― Virginia Woolf, A Room of One's Own

Life In Boxes

Löydettiin avon kanssa siis uusi asunto, mitä ollaan jo pari kuukautta etsitty. Meillä on käynyt tuuri asuntojen kanssa sen suhteen kuinka samalla tavalla me asiat nähdään. Viimeksi noin puolitoista vuotta sitten asuntoa etsiessämme kävimme kämppiä katsomassa läpi, paria haimmekin, mutta olimme molemmat sitä mieltä että jos nyt ei näitä saada niin se ei ole maailman loppu. Ei edes harmittanut kun asunnoista ei mitään kuulunut jälkeen päin. Sitten päädyimme katsomaan tätä meidän nykyistä asuntoamme, juoksimme sen parissa minuutissa läpi ja sanoimme molemmat että "Tämä me otetaan!". Nykyinen vuokran-antajamme oli ihan ällikällä lyöty sillä olimme ensimmäiset jotka asuntoa tulivat katsomaan ja tosiaan teimme päätösen siinä parissa minuutissa edes kysymättä mitään sen isompia faktoja.

Noh, niin paljon kun tätä asuntoa rakastankin on vaan fakta että nyt tulevan perheenlisäyksen myötä ei yksiö meille enää sovi, joten ei kun taas etsimään. Taas käytiin paria asuntoa katsomassa, tällä kertaa asiasta viisaantuneena ei edes haettu asuntoja joista ei jäänyt oikeanlaista fiilistä. Meillä ei oikeastaan ole koskaan ollut mitään "listaa" mitä kämpässä pitää olla, kunhan se on toimiva ja se tuntuu omalta. Niin kävi seuraavankin asunnon kohdalla, ja kuukauden päästä olisikin muutto.

Olen muuttanut elämäni aikana monta kertaa, vanhempien kanssa asuessani muistaakseni kuusi kertaa ja nyt pian kolme kertaa aikuisiällä. Silti muuttamiseen ei ikinä totu, itse en ainakaan. Koko homma on tietenkin rankkaa fyysisesti, mutta itseäni enemmän koettelee muuton henkinen puoli. Koko elämä pitää pakata muuttolaatikoihin, pitää miettiä mitkä asiat ovat säästämisen arvoisia ja mitkä joutavat roskiin. Laatikoitten pohjalta löytyy tavaroita joita et edes muistanut mutta yhtäkkiä ne tuntuvatkin niin tärkeiltä ettei niitä halua heittää pois. Toisaalta muutto on juurikin hyvä syy heittää pois paljon tavaraa mille ei ole enää tarvetta. Tuntuu mahdottomalta ajatukselta että päivässä pitäisi pystyä siirtämään koko omaisuus, vaikka kilometrejä uuden ja vanhan kämpän välillä on vain muutama, ja sitten vielä koko vanhan kämpän siivousprojekti tietenkin, puhumattakaan kotivakuutuksen vaihdosta, sähkösopimuksen ja netin katkaisusta ja uuden tekemisestä, lista jatkuu vaan.

Yksi asia mikä minulle on myös selvästi "valaistunut" tämän muuton aikoihin on muuttofirmat. Nuorempana mietin aina että mitä järkeä maksaa joillekkin että he tulevat muuttamaan tavarasi kun on kavereita joita pyytää avuksi ilmaiseksi tai kaljapalkalla. Nyt hieman aikuisemmalla iällä huomaa kuinka kaverit ovat vähentyneet, ja kuinka niillä jotka ovat säilyneet on töitä ja muuta tekemistä. Nuorempana muutto oli "jännittävä" ja sosiaalinenkin juttu, ihmisiä tuli mielellään auttamaan. Nykyään ketään ei oikein kiinnosta lähteä hikoilemaan ja käyttämään päivää kannellen muuttolaatikoita ja ajamaan paikasta A paikkaan B, voihan päivän käyttää hyödyllisemminkin. Meillä varsinkin kun muutto tulee olemaan keskellä viikkoa, on todella vaikeaa saada ketään apuun. Onneksi aina joku löytyy, ainakin sitten ajamaan sitä pakua.

Noh, eiköhän me tästäkin muutosta selvitä hengissä. Blogin suhteen mulla on nyt vähän hiljaiseloa koska tietokone on korjattavana. Joudun avon konetta käyttämään, joka tuottaa mulle suurta ahdistusta kun kaikki on väärää käyttöjärjestelmästä kuvanmuokkausohjelmiin. Myös kaikki kuvat ja muut ovat vanhalla koneellani. Mutta eiköhän tässä jotain saada aikaiseksi!