16. marraskuuta 2014

Project 10 Pan

Pahoittelut postauksen kuvien laadusta, tätä meikkimäärää ei vaan saanut mahdutettua mihinkään missä valon määrä olisi ollut parempi!

Juttelin eilen skypessä siskoni kanssa. Niinkun aina, juttuni olivat luokkaa "ajattelin seuraavaks ostaa...", "mä tarviin..." ja "mun on pakko saada...". Hassua kuinka ihminen, jolla on kosmetiikkaa moninkertaisesti se määrä mitä esimerkiksi ehdin koskaan käyttämään loppuun asti, vaan TARVITSEE lisää.

 photo 2mmmp.jpg

Sisko sitten kysyi, onko jotain mitä ihan oikeasti tarvitsen. Mietin hetken. Ei. Ei mitään sellaista mitä tarvitsisin päivittäin ja se olisi loppumassa. Uuden meikkivoiteen ostin juuri ja ripsivärejäkin odottaa laatikossa monta avaamatonta. Näin ollen siskoni haastoi minut Project 10 Pan:iin, johon pienen epäröinnin jälkeen tartuin!

Project 10 Pan:in idea on se, että olen ostolakossa siihen asti että saan 10 tuotetta käytettyä loppuun asti. Alkuperäisessä haasteessa ideana on käyttää 10 valittua tuotetta loppuun, mutta itse toteutan haasteen laajemmalla skaalalla ja katson vain mikä loppuu ensimmäisenä. Haasteeseen lasketaan vain värikosmetiikka, eli shampoot ja pesuaineet eivät projektiin yllä. Jos ostan haasteen aikana kosmetiikkaa, joudun lisäämään kaksi tuotetta loppuunkäytettäviin. 

 photo 3mmmmp.jpg

10 tuotetta voi kuullostaa vähältä, mutta kuinka moni meistä on oikeasti käyttänyt esimerkiksi luomiväri paletin loppuun? Itse en ole tainnut käyttää yksittäisiä nappejakaan kuin muutaman! Olen siis varautunut siihen, että tähän projektiin voi kulua muutama kuukausi. Tosin saan tähän "shoppailukatkaisuuni" hieman helpotusta, sillä joulu on tulossa, ja tiedän että pukin kontista loytyy ainakin muutama kosmetiikkatuote.

 photo 5mmmmp.jpg

Kuvien oton jälkeen löysin vielä pari pussillista "inventoitavaa", ja kaikessa rehellisyydessään pakko sanoa etten edelleenkään usko että löysin kaiken. Listasin kuitenkin suurinpiirtein kosmetiikkavarastoni, elikkä tässä alkutilanne:

Huulikiillot 33 kpl
Huulipunat 15 kpl
Huultenrajauskynät 4 kpl
Meikkivoiteet (CC, BB ja mineraali) 6 kpl
Peitevoiteet ja -puikot 3 kpl
Puuterit 2 kpl
Poskipunat ja aurinkopuuterit 19 kpl
Highlighterit 6 kpl
Luomiväripaletit (yli 4 nappia) 32 kpl
Luomiväri napit 19 kpl
Nestemäiset luomivärit 3 kpl
Kajaalit ja silmäkynät 15 kpl
Kulmakarvatuotteet 6 kpl
Eyelinerit 10 kpl
Ripsivärit 10 kpl
Kynsilakat 69 kpl
Primerit 3 kpl

Saa nähdä miten tämäkin päättyy, mutta (ainakin vielä) olen aika innoissani tästä haasteesta! Päivittelen loppuneita ja haasteen editymistä blogin puolelle aina kun editystä tapahtuu. 

8 kommenttia:

  1. Haha ihan loistavaa, että uskalsit tarttua haasteeseen. Jään mielenkiinnolla seuraamaan miten toteutus sujuu. Kumpi loppuu ensin, 10 tuotetta vai tahdonvoima?

    VastaaPoista
  2. Mulle on mennyt nämä tällaiset aika reisille, mutta ovat ne ehkä hieman hillinneet impulssiostelua, mikä on hyvä sekin. Mutta jos kehitän jonkun pakkomielteen jostain tuotteesta, niin sitten nämä eivät toimi.

    Mulla on loppunut viime aikoina meikkejä yllättävän paljon! Mutta nämäkin menee sykleissä. Välillä sitten taas ei lopu mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kanssa viime aikoina ollut kaikkia ihme tarpeita joita on vaan "pakko" saada. Hyvänä esimerkkinä kohta tuloillaan oleva Urban Decayn Naked on the run. Nyt se taitaa jäädä ostamatta. :D Ehkä tämä haaste tekee siis ihan hyvää, ja saanpahan testailtua kunnolla jo olemassa olevaa meikkipaljouttani. :)

      Poista
  3. Kymmenen kuulostaa isolta määrältä :D Mä en varmaan ikinä pääsis tota haastetta loppuun asti :D Tsemppiä sulle, jään seuraamaan kuinka etenee :))

    VastaaPoista
  4. Hei! Löysin blogiisi ensimmäisen kerran hetki sitten sattumalta toisen blogin kautta ja taisin tulla jäädäkseni :) Ihanan selkeästi ja kauniisti toteutettu blogi ja kosmetiikkafriikkinä blogin aihepiirikin kiinnostaa ;) Tämä projekti kuullostaa hyvältä! Kirjoitathan mietteitäsi projektin aikana ja kerro tosiaan loppuunkuluvista tuotteista. Tällaiseen pitäisi itsekin kyllä haastaa itsensä, melkoinen hamsteri kun kaiken kosmetiikan suhteen olen viime aikoina ollut ja loppua ei tunnu näkyvän :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kommenttisi piristi päivääni! :) Aivan varmasti tulen kirjoittelemaan 10panin etenemisestä, yllättävän haastava projekti kyllä. :D

      Poista