28. heinäkuuta 2014

Aurinkoa!

Takana on pari kiireistä viikonloppua, joita on vietetty kuvausten merkeissä Yyterissä (näistä myöhemmin lisää) sekä synttäriviikonloppu Kalajoella. Molemmissa paikoissa kun on aivan mahtavat rannat, tuli oltua auringossa ja paljon! Ainakin on tänä vuonna ollut ihan kunnon rantakelit.


Olen iholtani todella vaalea ja väri tarttuu huonosti. Toisaalta olen aina ajatellut että mielummin käytän todella korkeaa aurinkosuojaa, en rusketu mutta en myöskään pala, kun että käristän ihoni ja vanhennan sitä vuosilla vain saadakseni hetkeksi rusketuksen. Raskauden jälkeen ihoni tuntuu tosin muuttuneen hieman, ja näin ollen myös ruskettuu hieman paremmin kuin ennen, silti olen ahkerasti käyttänyt aurinkorasvoja.


Tänä vuonna aurinkotuotteita on tullut mm. LivBoxin ja blogimiitin mukana, ja nyt parina viikkoina ne ovatkin päässyt aika hyvään testiin. Mukana on myös yksi ns. ei-aurinkotuote.


Aktiivisessa ja lähes päivittäisessä käytössä on ollut ACO:n medium sun body spray, jossa on aurinkosuojakerroin 20. Tätä tulee usein suihkautettua olkapäihin ja rintakehään ennen uloslähtöä. Kerran unohdin, istuin ulkona kaverin kanssa pari tuntia ja olkapäät paloivat. Sen jälkeen ei olekaan unohtunut. Spraypullon takia tuote on suhteellisen helppo levittää myös paikkoihin joihin tavallisen rasvan kanssa ei niin helposti yllä, kuten selkään. Toisaalta taas tätä ei kannata sprayailla esimerkiksi keskellä kylpyhuonetta sillä tuotetta suihkuaa aivan varmasti myös lattialle = liukasta. Tuote on myös melko tahmeaa, mutta omassa käytössäni se ei ole pahemmin haitannut. 


Favoran Aurinkovoidetta olen käyttänyt pääasiassa poskiin, nenään ja korviin jos tiedän olevani ulkona kauemmin kuin tunnin pari. Tässä on kätevä pumppupullo joten rasvaa ei tule annosteltua liikaa, aurinkovoide on myös hajusteeton joka on meikän iholla aina plussaa! Aurinkosuojakerroin on 50.


Australian Goldin huulirasvasta tuli heti suosikki! Kosteutti kuivat huulet nopeasti, ei jäänyt tahmeaksi huulille ja lisäksi rasvassa on suojakerroin 30. Tämä tuote tulee varmasti kulkemaan laukussa mukana! Hassua muuten miten en ole tullut aiemmin ajatelleeksi kuinka aurinko vaikuttaa huuliin, tämä on tosiaan ensimmäinen suojakertoimellinen huulirasvani.


Viimeisenä se ei-aurinkotuote! Aloe Vera allergiani takia useimmat after sun voiteet eivät sovi iholleni, joten niitä ei ole tullut ostettua. Ihoni palaessa kävin läpi miitistä saamiani tuotteita ja käteen osui Madaran ihoöljy. Selailin hieman läpi mitä tuote sisältää, ja bongasin siitä mm. E-vitamiinin ja kamomillan joita kumpaakin löytyy usein tuotteista joita käytetään kuivan, kuumoittavan ja ärtyneen ihon hoitoon, E-vitamiinia myös palovammojen hoitoon. Käytin öljyn jääkaapissa ja levitin viileänä palaneille olkapäille, aamulle oli punoitus jo lähes kokonaan hävinnyt eikä tietoakaan ihon hilseilystä! Ehdottomasti siis suosittelen kokeilemaan jos iho pääsee kärähtämään ja tämä jostain kotoa sattuisi löytymään, tai ihan vaikka jos after sunit ei jostain syystä sovi.

Semmoisia aurinkotuotteita löytyy tämän kalpeanaaman rantakassista! 

17. heinäkuuta 2014

Simple - Kind To Skin Moisturising Facial Wash

Jo viime vuonna kirjoittamassani My Skincare Routine -postauksessani kerroin kuinka ACO:n puhdistusvaahdot ovat luottotuotteitani ja olen niihin auttamattomasti jämähtänyt. ACO on aina tehnyt tehtävänsä; puhdistanut lian ja meikin kasvoilta ärsyttämättä ihoani, enkä ole kokenut oikein tarvetta niistä vaihtaa pois tai edes kokeilla uutta.



Kyseiset tuotteet ovat olleet siis päivittäisessä käytössäni edelleen, kunnes vähän aika sitten reissuun lähtiessä unohdin ottaa putsarit mukaan ja huusin stoppia Citymarketin kohdalla. ACO:n putsarin pohja alkoi muutenkin jo häämöttää. Kello oli jo niin paljon että apteekki oli ovensa sulkenut, joten lähdin tutkimaan marketin hyllyjä. Olin ihan eksyksissä kaupan ihonpuhdistus hyllyillä, sillä olen koko ikäni käyttänyt pääasiassa apteekin ihonhoitotuotteita atooppisen ekseeman ja muutenkin yliherkän ihon takia (lisää näistä iho-ongelmistani voitte lukea Atooppinen Ekseema postauksestani). Päädyin sitten hyllyillä Simplen tuotteitten kohdalle, joista minulla oli jo sen verran kokemusta että Simplen kasvojenpuhdistuspyyhkeet olin todennut todella hyviksi ja toimiviksi jopa omalla ongelmaihollani. Silmiin osui Simplen Kind To Skin Moisturising Facial Wash, ja koska ukolla ja pikku-ukolla alkoi jo mennä hermo meikäläisen jahkailuun, niin päädyin sen nappaamaan mukaan.


Ensimmäinen totuttelukysymys tuli eteen jo pelkän purkin kohdalla; olin niin tottunut ACO:n putsareissa olevaan pumppuun että tämmöisen tuubin kanssa annostelu oli aluksi vähän vaikeaa ja kädelle turahti varmaan kolminkertaisesti tarvittava määrä putsaria.

Testissä tämä kuitenkin oli oikeasti positiivinen yllättäjä. Putsari ei kuivattanut ihoa yhtään mutta poisti sen sijaan meikin helposti ja hyvin. Käytön jälkeen iho tuntui todella pehmeältä eikä ollenkaan kireältä. Vertasin tietenkin tuotetta ACO:n luottoputsariini ja piti myöntää että nyt taitaa mennä ACO vaihtoon. Mainittakoot vielä että Simplen putsarin hinta on about 5 euroa, eli ei siis todellakaan hinnalla pilattu.


Simplen Moisturising Facial Wash ei sisällä saippuaa, hajusteita tai väriaineita. Se sisältää B5-provitamiinia ja E-vitamiinia, sekä Bisabololia. Sivuillaan Simple kirjoittaa tuotteesta näin:

Simple goodness

2 added vitamins: Pro-Vitamin B5 known to help restore, soften and smooth; Vitamin E known to moisturize and improve skin condition

1 skin-loving ingredient: Bisabolol helps soothe and calm

Simple lupaa siis tuotteen B5 provitamiinin "palauttavan", pehmentävän ja silottavan ihoa, E-vitamiinin kosteuttavan ihoa ja parantavan sen kuntoa, sekä Bisabololin rauhoittavan ihoa. Omalla kohdallani tämä tuota ainakin täytti lupauksensa!

Monen vuoden käytön jälkeen ACO:n putsari saa siis siirtyä ainakin toistaiseksi eläkkeelle, ja Simplen putsari pääsee vähän pitempiaikaiseen testiin.

11. heinäkuuta 2014

3h + k

Heipähei jo vähän liian pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen! Muuttorumban jälkeen sain isän vierailulle Tampereelle joten bloggailu venähti hieman yli sen lupailemani postaus-per-viikko.

Luvassa siis asuntopostaus, jota voitaisiin itseasiassa kutsua before- asuntopostaukseksi, sillä meillä on lähiaikoina menossa paljon kalustoa uusiksi ja hieman remonttiakin luvassa. Esitellään uudet jutut sitten myöhemmin kun ollaan saatu kaikki hoidettua! Tässä nyt kuitenkin meidän kolmiosta hieman yleiskuvaa.

Olohuone






Olohuoneesta meiltä löytyy muun muassa melko iso musta divaanisohva ja ikean Expedit hylly. Molemmat on ostettu vuosia sitten kun tykkäsin sisustaa paljon kaiken mustalla. Nykyään maku on muuttunut enemmän ilmaviin ja vaaleisiin kalusteisiin, joten nämä kaksi pääsevät joko eläkkeelle tai kokevat ainakin jonkunlaisen muodonmuutoksen, Expedit hylly kaikessa mustuudessaan on kuitenkin hyvä ja tilava säilytyskalusto, johon mahtuu kaikki lautapeleistä työkaluihin ja miehen tatuointitavaroihin. Lattialla oleva omasta mielestäni ihana pöytälamppu hakee vielä paikkaansa, kuten myös kirjahyllyn päällä olevat taulut.

Keittiö 






Keittiö on meillä aika kovassa käytössä ja yksi tulevaisuuden remontti ja muutoskohteista. Pöytä on ostettu vanhan asunnon mittojen mukaan, joten se tullaan ostamaan nyt uusi kun paikalle mahtuu oikeasti kaksikertaa isompi (ja ei musta) pöytä. Tuolit menevät samalla uusiksi. Keittiöstä aiomme vaihtaa harmaat keittiöntasot puisiksi ja ainakin vaihtaa pienen hanan johonkin korkeampaan ja nätimpään. Muitakin pikku projekteja on mielessä, mutta niistä sitten enemmän kun saadaan remontointi aloitettua.

Pojan huone







Poika sai muuton yhteydessä oman huoneensa, johon olin rohmunnut jonkun verran tavaraa jo paljon ennen muuttoa. Sänky on nimeltään Smart Kid sänky (olen tästä joskus aiemmin maininutkin) joka muuntautuu pinnasängystä lasten sängyksi ja koulupöydäksi, sekä liitutauluksi. Pinnasuoja on siskon ompelema. Tähän huoneeseen aiotaan laittaa tapetti yhdelle seinälle, myös tauluihin on vielä kehykset ostamatta. Tällä hetkellähän tämä huone toimii enimmäkseen pojalle vain nukkumistilana, sillä päivisin meidän olohuone näyttää tältä:


Makuuhuone



Ei, meidän sängyn alla ei makaa ketään. Sängyn alla on tossut. :D Meidän makuuhuone on tällä hetkellä minulle ihan avoinna, päiväpeitto ainakin pitäisi hankkia, myös pari taulua on tilattu ja kehykset pitäisi ostaa. Muuten olen pääasiassa keskittynyt muihin huoneisiin tässä suunnittelussa, ehkä se inspis iskee sitten tämän huoneen kohdalla joskus myöhemmin. Huoneeseen sisääntullessa oven vieressä on myös meikkipöytäni ja -hyllyni, mutta en kuvannut koska se on vähän sotkuinen aivan räjähtänyt. 

Parveke


Asunnosta löytyy myös lasitettu parveke, joka on hieman muodonmuutos vaiheessa ja tällä kuumuudella lähinnä kissojen valtaama. Siihen ei varmaan keskitytä kuitenkaan sen suuremmin ennen ensi kesää.

Semmoinen meidän kolmio nyt heti muuton jälkeen! Uutta asuntopostausta sitten kun ollaan kaikki isommat muutokset ja rempat alta pois. Muita ikisisustajia?


2. heinäkuuta 2014

Arvonnan voittaja!

Muutto on nyt hoidettu alta pois, mutta purettavaa ja koottavaa on vielä vaikka millä mitalla. Päätin kuitenkin tulla sen verran käväisemään että arvoin random.org:issa arvonnan voittajan.


Onneksi olkoon Janita! Arpaonni suosi tällä kertaa sinua, ja laitoinkin jo sähköpostia tulemaan. 

Nyt takaisin laatikoita purkamaan, miten tää muutto onkin aina näin raskasta.