30. syyskuuta 2014

Lavera Illuminating Eyeshadow Quattro


Luomivärilootassani on jo hetken aikaa lojunut Laveran luomiväri "nelikko", jota olen suunnitellut ja suunnitellut testaavani mutta... suunnitteluvaiheeseen se on jäänyt. Laveran luomiväreistä ei ollut aiempaa kokemusta, joten ihan mielenkiinnolla otin tämän testiin!


Kyseisen "quattron" sävy oli Lavender Couture. Pidin todella paljon tästä pyöreästä pakkauksesta, vaikka se kyllä kieltämättä oli vaikeampi sijoittaa meikkilaatikoihin kuin vastaavat kulmikkaat.


Käytin meikissä kaikkia muuta paitsi pinkkiä luomiväriä, ja valitettavasti tämä ei kyllä hirveästi vakuuttanut. Pigmentti ei ollut läheskään sitä mitä oletin tältä nelikolta, violettia sai kerrostaa monta kerrosta ennen kuin sävyn edes erotti violetiksi. Koostumus oli yllättävän jauhoinen ja kuiva, joka aiheutti lievän räjähdysefektin paketissa luomivärejä swatchaillessani. Sävyt kuitenkin toimivat hyvin yhdessä, eli toimiva väriyhdistelmä eikä sellainen sekametelisoppa kuin mihin välillä törmää.

Tämä sopii varmasti jollekin joka ei haekaan luomiväreiltä superpigmenttiä ja tekee mielummin värikkäistäkin meikeistä suhteellisen neutraaleja. Itselleni tämä oli kuitenkin hienoinen pettymys sillä odotin näiltä luomiväreiltä enemmän. Tosin nämä luomivärit ovat tarkoitettu käytettäväksi myös kosteina, joten taidan antaa tälle paletille toisen mahdollisuuden ja testata sen vielä tällä toisella tavalla.

28. syyskuuta 2014

e.l.f. - nestemäiset huulipunat

Olen todella huono käyttämään mitään huulikosmetiikkaa (paitsi huulirasvaa, sitäkään en kosmeettisista syistä). Huulipunia löytyy aika minimaalisesti, huulikiiltoja sen sijaan vähän enemmän. Yhdet poikkeukset kuitenkin löytyy, ja ne ovat e.l.f.:in nestemäiset huulipunat! Nämä ovat jostain syystä jääneet lojumaan, joten ajattelin tehdä niistä pienen yhteenvedon.


Vasemmalta oikealle sävyt: Baby Lips, Rasberry, Ruby Slipper ja Pink Lemonade. Huulipunissa on vaahtomuoviapplikaattori, jonka läpi tulee huulipunaa hylsyn alaosaa kiertämällä. Itse pidän tästä tekniikasta paljon!


Sävy baby lips on astetta omia huuliani vaalempi, helposti levittyvä ja melko neutraali. En kuitenkaan miellä tätä huulipunaksi vaikka "nestemäisenä huulipunana" tätä myydäänkin, ihan selkeä huulikiilto. Tämä on sellainen sävy jonka tulen helpoiten sutaisemaan huulilleni.


Rasberry sävyssä on yllättävän hyvä pigmentti ja sekin on todella helposti levittyvä, Ehkä jopa liian, ja se menee helposti huulten rajojen yli ja onkin sitten vähän haastavampi siistittävä pigmenttinsä takia.


Sävy Ruby Slipper on hieman metallinhohtoinen ja näyttää hylsyssä tummalta ja ruskehtavalta. Huulilla se on enemmänkin kuin hieman tummempi sävyinen huulikiilto, joka myös pakkautui aika helposti huulille "klimppeihin". Muutaman kerran sai levitellä kunnolla ennen kun tällä sai tasaista jälkeä.


Viimeisenä sävy Pink Lemonade, joka Baby Lipsin tavoin on enemmänkin huulikiilto. Tämä oli myös lähimpänä omaa huulten sävyäni joten se ei tehnyt suurta eroa. Ruby Slipperin tavoin Pink Lemonade on hieman metallin hohtoinen, joka tuo huulille ihan kivan kiillon.



Vaikka nämä eivät edelleenkään mitään suurta WOW-elämystä aiheuttaneet niin ne varmasti jäävät meikkivarastooni. Ihan kiva lisä arkimeikkiinkin, sillä mitään suurta efektiä näillä ei kyllä saa tehtyä. Kestävyys on kaikissa huulikiillon luokkaa, eli aika usein saa olla sutimassa takaisin huulille. 

26. syyskuuta 2014

Pohjameikki

Ajattelin kirjoitella tänään siitä miten teen pohjameikin niinä päivinä kun oikeasti meikkaan. Salipäivinä en käytä pohjameikkiä ollenkaan jos ohjelmassa ei ole muuta kun kuntosalia, ja muina päivinä tulee helposti sudittua naamalle vain mineraalimeikkivoide jos suunnitelmissa ei ole tarkoitus lähteä kauppaa pidemmälle. Kaupungille tai viihteelle lähdössä panostan pohjameikkiin kuitenkin hieman enemmän. Sanottakoot heti alkuun että siltikin oma pohjameikkini on hyvin simppeli.


Unohdin ottaa kuvan ennen CC-voiteen levitystä. Noo, onhan täällä blogissa näitä meikittömiä kuvia / videoita näkynyt. CC-voiteena on MaxFactoryn CC-voide sävyssä Fair. Olen suhteellisen onnekas sillä olen koko elämäni välttynyt finneiltä ja muilta näpyiltä. Kasvoni kuitenkin alkavat punoittamaan todella helposti (urheilu, alkoholi yms.), joten tämän välttääkseni varsinkin viihteelle lähdössä teen hieman paksumman pohjameikin.


Kröhöm, pahoittelen tätä "ennen blendausta" -ilmettä. Jännä kun se naama vaan vääntyy tollaiseen ilmeeseen kun pitää ottaa keskeneräisestä meikistä kuva. 
Tässä siis silmien alle, sivuihin ja leukaan levitetty Max Factoryn Erace peitepuikkoa, ja sen jälkeen levitetty paremmin sormin ja häivitetty. 


Varjostukset teen pääasiassa poskiluun alle sekähiusrajaan ohimoille, ja käytän niiden tekoon w7 Duo Blusherin aurinkopuuteria. Levitän varjostukset aika rankalla kädellä, ja sitten blendaan ne puuteroimisen yhteydessä hyvin. "Puuterina" toimi tässä tapauksessa Lily Lolon mineraalimeikkivoide, sillä halusin pohjasta entistä kestävämmän ja peittävämmän.


Poskipunan levitän varjostuksen yläpuolelle poskiluulle. Poskipunana tässä Barry M:n ihana kirkkaanpunainen poskipuna. Sitäkin levitän hieman "överisti", ja blendaan sen highlighterilla jota levitän nimenomaan poskiluulle, hieman leukaan sekä otsaan. Highlighterina Yves Rocherin Illuminating Pearls, viihteelle mennessäni käytän yleensä The Balmin Mary-Lou Manizeria.


Tämä meidän olohuoneen superpäivänvalo kyllä syö kuvaa aika paljon, mutta tässäpä ainakin hyvin häikäistynä pohjameikki valmiina. Tähän meikän suht minimaaliseen pohjameikkiinkin saa kyllä kulumaan suhteellisen hyvin aikaa blendaillessa, joka taas on koko pohjan a ja o. Tai muuten on ruskeat/punaiset raidat poskilla.

Kuinka iso osa pohjameikki on teidän meikkailua? 

24. syyskuuta 2014

Meikkilaukkuexplosion!

Muistatteko sen alkuvuodesta kirjoittamani What's In My Makeup Bag? -postaukseni jossa esittelin söpön pikkumeikkipussini sisällön ja ylpeänä toitotin kuinka olen karsinut meikkipussini sisältöä?

Jos ette muista tai ette ole sitä lukenut niin yllä pieni muistutus postauksesta. Taisin siinä jopa naurahtaa että vähemmälläkin voisi ehkä pärjätä. Noh, kurkataanko meikän meikki"pussiin" nyt?


Jjjjep. Näin sille kävi. Räjähdys.


Oletteko valmiita? Tässä tulee meinaan lista tämän mukameikkipussin sisällöstä:

5 kynsilakkaa
2 silmänympärysvoidetta
3 huulipunaa
BB- voide
CC- voide
2 highlighteria
meikkivoide
2 poskipunaa
5 ripsiväriä (?!)
2 peitevoidetta
mineraalimeikkivoide
5 eyelineria
2 huulikiiltoa
3 huulipunaa
ripsiliima
huultenrajauskynä
lääkerasva
puuteri
primer
luomiväripaletti
luomivärinappi
trio luomiväri
2 meikkisientä
4 ponnaria + hiusklpisu
2 pinsetit
astmalääke
särkylääkkeitä
19 meikkisivellintä
meikkisivellin ilman päätä
kasvovoidenäyte
kuulakärkikynä

JA

ikean familykortti

Ja kyllä, tämä on juurikin se meikkilaukku jonka heitän laukkuun mukaan jos lähden kauppaa pidemmälle. Aika karsia? Ehkä?

22. syyskuuta 2014

Lumenen Eyeliner - Kaksi maanantaikappaletta?

Sain Tampereen blogimiitistä Lumenen Blueberry Intense Liner Waterproof / vedenkestävän rajausvärin. Taika sai samaisesta tapaamisesta kyseisen rajausvärin myös, ja alusta asti meidän mielipiteet tästä tuotteesta erosivat aika paljon.


 Taikan mukaan se ei vasta-avattunakaan levittynyt kunnolla, yhdellä kerroksella tulos oli ihan hyvä mutta toisella kerroksella rajausväri raidoitti edellistä kerrosta ja jätti aukkoja rajaukseen. Rajausväri myös meni todella klimppiseksi nopeasti. Omat kokemukseni alussa oli aivan päinvastaiset. Tästä tuli nopeasti ihan lempirajausvärini, joka vedenkestävyytensä ansiosta sopi käyttööni hyvin. Se levittyi helposti, sivellin oli sopivan vetelä ja pysyi hyvin. Mieli kuitenkin muuttui nopeasti. Hylsyyn tuli joku vika ilmeisesti kierteisiin ja sitä ei saanut suljettua enää kunnolla, vaan hylsyn osat jäivät vinoon ja hieman auki. Tuote muuttui yhtäkkiä aivan vetiseksi ja kaikki pigmentti katosi.


Tästä kuvasta näkyy erot aika hyvin. Yhdellä kerroksena vedettynä omallani ei saanut minkäänlaista jälkeä ja Taikan eyelinerilla taas mahdotonta saada siistiä jälkeä.


Myös siveltimistä näkee eron hyvin, taikan sivellin on kuiva ja klimppinen kun taas omaani ulos ottaessa...


... tuote valui pöydälle. 

Tuotteet on siis saatu samaan aikaan ja avattu samaan aikaan, säilytetty samalla tavalla ja käytetty yhtä ahkerasti. Harmittaa että eyelinereille kävi näin, sillä kuten alussa sanoinkin, tästä rajausväristä tuli nopeasti yksi suosikeistani. Ehkä meille on vaan osunut jotkut maanantaikappaleet? Voi olla että tulen toiveikkaana tätä vielä uudestaan testailemaan.

20. syyskuuta 2014

Simple arvonnan voittaja!


Onneksi olkoon Niniane! Arpaonni suosi sinua tällä kertaa. Laitoinkin jo sähköpostilla kyselyä osoitteestasi.

18. syyskuuta 2014

Sleekkiä!

Olen joskus aiemminkin tehnyt postauksen Sleekin paleteistani, mutta sen jälkeen määrä on kasvanut jonkun verran joten ajattelinpa tehdä pienen update postauksen. Sleekin paletit kuuluvat ehdottomasti yksiin lempikosmetiikkatuotteisiini niiden hinta-laatu suhteen takia; yksikään about kympin paletti ei ole ikinä aiheuttanut pettymystä. Lisäksi Sleekiltä putkahtelee koko ajan uusia paletteja joista löytyy varmasti jokaiselle jotain.



Tässä koko "kokelma". Ylhäällä on edelleen elämäni ensimmäinen Sleekin paletti (Chaos) joka on rikki ja muutenkin räjähtänyt mutta eihän tota nyt voi poiskaan heittää vaikken sitä käytäkään! Osa paleteista on vielä suht käyttämättömiä, ja pitäisikin joku päivä pyhittää niiden kunnolla testailuun.


Näistä paleteista löytyy neljä ehdotonta lemppariani, joista nelosena Sparkle, kolmosena Shangri-La kokoelman Respect ja kakkosena arvonnassakin mukana ollut Candy.


Sparkle on ainoa oikesti superglitterinen palettini, jolle tämä kuva ei todellakaan anna oikeutta. Valitettavasti tälle oli käynyt postittaessa hassusti ja kaksi napeista oli poksahtanut. Siitä huolimatta tämä on yksi Sleekin lemppareistani!


Respect paletti on kokoelma lämpimiä, pastellisia sävyjä, ja yksi napeista on täydellinen pohjavärinä. Arvatkaa huvikseen mikä napeista. :D


Candy paletista olenkin jo aiemmin kirjoitellut. Ihanan karkkinen pastellisävyinen paletti!


Ihan ykkösenä on kuitenkin Ultra Mattes VI Brights paletti. Nämä mattasävyt ovat täynnä pigmettiä ja hyviä kontrasteja, jotka ovat omassa kokeilussani pärjännyt huomattavasti kalliimmille luomiväreille! Tämä on yksi niistä paleteista jotka ovat valitettavasti jääneet vähemmälle käytölle, ihan vaan koska päivittäisessä käytössä tulee helpommin sudittua naamalle joku astetta naturellimpi look. Tätä varten on kyllä paljon suunnitelmia!

Muita "merkkihoardereita?" Kuka tunnustaa? :D

17. syyskuuta 2014

Loppuneet... 2014?

Haha, tässä ei todellakaan ole kaikki tänä vuonna loppuneet mutta nämä eivät myöskään ole vain tältä kuulta. Ehkä pikemminkin kesän aikana loppuneet, meikkipöydän alle unohtuneet. En ole aiemmin tehnyt loppuneet -postausta, mutta näitä tyhjiä purkkeja aikani hautoneena ajattelin sellaisenkin nyt tehdä.


Tigi Headshot Shampoo ja Hoitoaine

Tigin Headshot shampoo ja hoitoaine ovat oikeastaan ainoat oikeasti tässä kuussa loppuneet. Näitä mainostetaan niin sanottuina "jälleenrakentavina" tuotteina, joka sinänsä on ihan shaibaa koska mikään shampoo saati hoitoaine ei jälleenrakenna. Näissä oli kuitenkin tosi kiva karkkimainen tuoksu. Monet ovat sanoneet että hoitoaine jättäisi hiukset sileiksi, mutta ainakaan omiin hiuksiini tämä ei tehnyt minkäänlaista muutosta. Jos putelit eivät olisi niin kalliita (ehkä about 20e luokkaa?) voisin ehkä kokeilla uudestaan, mutta näillä fiiliksillä en kyllä näistä niin paljon pulita.


Lumene Sensitive Touch puhdistusliinat

Huijasin vähän, näitä on oikeasti vielä yksi jäljellä. Noh, voin pyyhkiä sillä vaikka kädet nyt, koska muuhun nämä eivät ainakaan omassa käytössäni sovi. Edelleenkin Simplen meikinpoistoliinat rokkaavat 10-0. Näillä sai hinkata naamaa vaikka kuinka että sai kevyenkin meikin pois, ja joku liinojen rakenteessa oli joka hieman "raapi" kasvoja. Eli vaikka näitä myydäänkin herkälle iholle sopivana, niin oma ihoni ei näistä ainakaan tykännyt.


Avène hellävarainen silmämeikin poistoaine ja rauhoittava kosteuttava naamio

Nämä kaksi Avènen tuotetta ovat ehdottomasti yksiä lempi-ihonhoitotuotteitani. Geelimäinen silmämeikin poistoaine on tarkoitettu erityisesti herkille silmille, ja tämä ei tosiaan ärsyttänyt tai kirvellyt yhtään. Paksumpikin silmämeikki lähti ilman hinkkaamista pois ja aine oli helppo pestä pois silmistä.
Rauhoittava naamio sen sijaan on semmoinen minkä varmasti tulen lähiaikoina ostamaan taas. Kun joskus ihoni loukkaantui jostain ja alkoi paikoittain kuivumaan, tämä oli todella hyvä hätäapu. Se kosteutti ja viilensi ärtynyttä ihoa ja imeytyi nopeasti.


Yves Rocher rauhoittava ja kosteuttava päivävoide herkälle iholle

Tämä oli myös positiivinen yllättäjä. Voide oli kevyttä, juuri sopivaa päivävoiteeksi. Se imeytyi nopeasti ja kosteutti pintakuivaa ihoa suhteellisen hyvin näinkin ohueksi voiteeksi. Jokin tässä purkissa vaan ärsytti, pidän enemmän pumppupulloista tai tuubeista, lopussa rasvaa sai kaivaa sormilla pojasta irti ja tuntuu että rasvaa oli enemmän kynsien alla kuin sormissa.


Yves Rocher Sexy Pulp ripsiväri

Tästä ei varmaan tarvitse sanoa paljoa, kun olen Sexy Pulpia kehunut vaikka kuinka monessa postauksessa? Negatiivista sanottavaa? Se loppui. Valitettavasti.

12. syyskuuta 2014

Muistutus arvonnasta!

Vielä pari päivää aikaa osallistua Simple -arvontaan! Osallistumisaika päättyy maanantaina 15.9 klo.21.00 joten osallistumaan vaan jos ette ole sitä vielä tehneet! Arvontaan pääsee alla olevasta kuvasta.


9. syyskuuta 2014

Kuvaukset Yyterissä

Kesä tuli ja meni, joten mikäs sen parempaa un palata hetkeksi vähän kesän tapahtumiin! Mainitsinkin jo aiemmin että koko kesä oli yhtä matkustelua ja paikasta toiseen menoa, blogin aktiivisuus siitä vähän kärsi mutta sen sijaan sain paljon uusia, hienoja kokemuksia ja uusia tuttuja.

Yksi kesän huippupäivä oli, kun pakattiin kamat ja lähdettiin päiväksi Yyteriin kuvauksiin. Siskoni oli kyseisissä kuvauksissa mallina, ja lupauduin lähtemään mukaan meikkaajaksi (päädyinkin sitten olemaan sellainen joka paikan höylä).


Olin saanut aika vapaat kädet meikin ja hiusten tekoon, joten tein muutaman vaihtoehdon testinä itselleni, jotka sitten testattiin siskon kasvoihin, ja päädyttiin kolmanteen (ala vasemmalla) vaihtoehtoon. Olin saanut pari kuvaa aiemmista kuvauksista, joiden fiilistä haettiin myös näissä kuvauksissa, joista itselleni tuli ensimmäisenä mieleen tumma smokey häivytettynä  ruskeaan / kultaan ja hiuksiin loivat, hieman suttuiset kiharat. Muu meikki oli todella basic ja luonnollinen. Onneksi sekä kuvaaja että kuvattava olivat loppujen lopuksi aivan samoilla linjoilla, vaikka ei hirveästi ehdittykään asiasta puhumaan etukäteen.


Päivä alkoi meillä neljältä aamulla, kun alettiin tekemään meikkiä ja hiuksia, sillä paikan päällä kaiken pitäisi olla ainakin suurinpiirtein valmista, koska kuvaukset oli tarkoitus toteuttaa aikaisin aamulla ennen kuin ranta täyttyy ihmisistä ja valokin on vielä erilainen. Mallin ilmeistä varmaan näkee väsymyksen tason! 


Kuvauspäivä oli osunut ihan nappiin ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta kun seitsemältä aamulla päästiin kuvauspaikalle! Viimeisteltiin meikki ja sekoitettiin hiuksia entisestään, malli sai heittää päälleen aivan upean punaisen mekon ja sitten rämmittiinkin hiekkadyynien päälle!


Meidän minicrew oli aivan mahtava, ja lieneekö syy paahtavassa auringossa ja mahdollisessa auringonpistossa vai vaan mahtihuumorissa mutta puolet kuvauksista meni nauraessa. Itse juoksentelin korjailemassa mallin meikkiä ja hiuksia, osoittelemassa lisää valoa ja yrittäen huitoa kuviin lisää tuulta (huonolla menestyksellä).


Yllä näkyykin yksi lopullisista kuvista! Laittelen blogiin myöhemmin lisää kuvia, kun saan käsiini kuvia missä näkyy paremmin myös meikki ja hiukset.

Kiitokset vielä meidän mahtavalle porukalle jonka ansiosta oli mahtava päivä, ja vaikka sainkin auringonpistoksen niin lähtisin varmasti toistekin.