20. tammikuuta 2015

Veemäisimät rajaukset ikinä

Pahoittelen heti alkuun jos tämä postaus pomppi jo sunnuntaina joidenkin feedissä. Blogger ja minä ei olla aina yleensä samaa mieltä asioista ja sitten tapahtuu näitä törttöilyjä. Kuitenkin, asiaan!

Sain semmoisen hyvän idean jostain, että ihan vaan kokeilun vuoksi taiteillaanpas nyt jotkut jännät rajaukset tänään. Se oli hyvä idea, nimittäin ekat 10 minuuttia. Sitten alkoi vähän pännimään, ja puolen tunnin päästä annoin periksi.

 photo 1mp-9.jpg

Pidän itseäni ihan suhteellisen osaavana eyelinerin käyttäjänä, teenhän siipirajaukset joka päivä. Yleensä vielä yhdellä kädellä ja taapero roikkumassa lahkeessa samaan aikaan. Mutta tämä oli kyllä jotain sellaista mihin ei meikäläisen taidot ihan meinanneet riittää. Lopputulos oli omasta mielestäni jotain mielenkiintoisen ja oudon välimailta, mutta kyllä sain pari kertaa taputella itseäni olalle että en antanut periksi siinä vaiheessa kun hinkkasin rajaukset kolmatta kertaa pois hutisipaisun takia.

Silmät:
- Too Faced Shadow Insurance
- Urban Decay Naked Basics ( W.O.S ja Venus)
- e.l.f liquid eyeliner (black)
- Maybelline the Colossal go! extreme volum' mascara
- NYX eyepencil (black)

Kasvot:
- Rimmel Match Perfection meikkivoide
- H&M blusher Autumn Flower (red)
- the Balm Mary-Lou Manizer highlighter
- Max Factor erace peitevoide

Huulet:
- Constance Carrol lipliner (paprika)
- Essence XXXL longlasting lipgloss with matt effect (silky red)

Outoa? Mielenkiintoista? 

2 kommenttia:

  1. Vois olla melkein geelillä ja siveltimellä helpommat tehda, veikkaan ma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rajausten vaikeus ei loppupeleissä ollut piirtämisessä, vaan niiden saaminen symmentriseksi. Yksi silmä olis ollut suht helppo mutta kun toisen piti näyttää samalta niin siinä alkoi mennä sutimiseksi. :)

      Poista