19. helmikuuta 2015

Eedenin Puutarha

Tajusin eilen illalla että olen esitellyt aiemmin blogissa Sleekin Garden of Eden paletin, mutta en ikinä tehnyt sillä oikeasti meikkiä! Silkkaa vääryyttä, mutta jostain syystä paletti on vaan jäänyt käyttämättä. Tänään kuitenkin kaivelin paletin ensimmäisenä esille, ja pistin sen kunnon testiin!

 photo 2mp-11.jpg

Paletista löytyy 12 maanläheistä sävyä, pääasissa ruskeita ja vihreitä värejä. Tottakai tällaisen ruskean luomivärin suurkuluttajan sormet syyhysivät päästä sutimaan luomelle näitä kauniita helmiäisruskeita, mutta juuri siksi päätinkin tehdä koko meikin ihan toisinpäin! Liikkuvalle luomelle vihreää, ja alarajauksiksi ruskeaa. Se osoittautuikin omasta mielestäni hyväksi ratkaisuksi, sillä nämä vihreän sävyt ovat todella kauniita ja mukavaa vaihtelua!

 photo 1mmp-3.jpg

Tänään ei muuten ollut ihan hirveän hyvä naama päivä, sillä jo eilen illalla kasvoja kiristi, ja ahkerasta rasvauksesta ja kasvonaamion käytöstä huolimatta aamulla iho oli todella kuiva. Päivävoiteesta ja primerista huolimatta meikkivoide ei asettunut ja peitevoidekin lähes hilseili pois. Juuri sellainen päivä kun tekisi vaan mieli upottaa naama vadilliseen rasvaa. 

Silmät:
- Urban Decay Eyeshadow Primer Potion
- Sleek Garden of Eden paletti (FIG, Evergreen, Fauna, Tree of Life, Gates of Eden, Paradise on Earth, Python)
- Maybelline the Colossal go! Extreme volum' mascara

Kasvot:
- MAC Mineralize Moisture meikkivoide (NW 13)
- MAC Pro Longwear peitevoide (NW 15)
- Sleek Face Form Contouring and blush paletti
- essence all about matt! fixing compact puuteri

Huulet:
- Lavera huulipuna (Rosewood Dream)

---------------------------------------------------------------------

Muistakaa käydä osallistumassa myös tupla-arvontaan, jonka palkintoina löytyy sekä Sleekin että Makeup Revolutionin paletteja! Arvontaan pääsee tästä!

11 kommenttia:

  1. Voi apua miten kauniit vihreän sävyt!! Mun piti jo eilen mennä tilaamaan tämä paletti ja pääsin Sleekin sivuille asti kunnes tuli joku pikkuihminen tuohon viereen vettä pyytämään ja huomio herpaantui. Paletin tilaaminen sitten unohtui, mutta nyt tän sun meikin jälkeen on aivan pakko tilata se välittömästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha tuttu tunne! Niillä pikkuihmisillä tuntuu olevan joku viides aisti joka estää äiti ihmisten nettishoppailut. :) Tässä on kyllä tosi kauniit sävyt, varsinkin noissa shimmersävyissä.

      Poista
  2. Vau! Upeita vihreän sävyjä :)

    VastaaPoista
  3. Upea meikki!

    Onko sulla kosteussuihketta? Vaikken olekaan erityisen kuivaihoinen, se on ollut tehokäytössä nyt talvella. Laitan joskus sekä meikin alle että päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ei muuten ole! Kiitos vinkistä, hassua ei ole tullut edes mieleen. Pitääkin tutkailla mitä löytyy markkinoilta.

      Poista
  4. Garden of Eden on ihana paletti!

    Kaunis meikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä on, harmi kun on jäänyt vähemmälle käytölle. :)

      Poista
  5. Mielettömän kaunis meikkki :) Eka huokaisin ihan, että onpa ihanat vihreän sävyt ja sitten tajusin omistavansa saman paletin-onneksi ja sitä on tullut monesti käytettyäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tässä paletissa on kyllä todella nätit sävyt. :)

      Poista