31. toukokuuta 2014

Tyhjä pää...

Taas näitä päiviä kun olisi hetki aikaa naputella joku kunnon postaus, mutta päässä iskee ihan tyhjää! Pitää myöntää että viimeaikoina tällaisia hetkiä on ollut useampiakin; koneelta löytyy jo kuvat valmiina, postaus pitäisi vain kirjottaa, mutta ei. Ei onnistu!

Meillä on lähiaikoina ollut aina vuorotellen joku kipeänä, ja siinä sivussa olen alkanut jo pikkuhiljaa valmistautumaan kuukauden päästä tapahtuvaan muuttoon. On ollut vähän muutakin sähläystä ja järjesteltävää ja seli seli. Se mitä halusin sanoa, on että Cadence ei ole suinkaan kuihtumassa kasaan vaan se on semmoisilla kauneusunilla ja palaa entistä parempana tässä ihan parin päivän sisään, kunhan saan pääni aktivoitua! Tulossa on myös arvonta johon olen valinnut pari lempparijuttuani, mutta siitäkin sitten myöhemmin lisää!


24. toukokuuta 2014

Muuttojuttuja

Muutama päivä sitten päätin että nyt saa riittää meille tämä kaksiossa asuminen. Poju on vedellyt jo pari kuukautta täysiä yöunia ja itse olen taas todella herkkäuninen ja herään jokaiseen pinnasängystä kuuluvaan inahdukseen ja tuhinaan. Pistin asuntohakemuksen menemään, enkä ihan tosissani uskonut että sieltä mitään kuuluisi ainakaan pariin kuukauteen sillä hain vain tietyn hintaista ja kokoista asuntoa vain yhdeltä alueelta. Ollaan ukon kanssa kiinnytty tähän nykyiseen asuinalueeseen, sillä kaikki palvelut ovat kävelymatkan päässä kuten myös työpaikkani, ja keskustaan pääsee tarvittaessa parissakymmenessä minuutissa. Noh, menipä jopa kaksi tuntia kun sain tekstiviestillä asuntotarjouksen samasta talosta missä jo asumme, mutta kerrosta alempaa.

Oli miehelle kiva ylläri tulla kotiin kun ilmoitin että huomenna mennään sitten muuten katsomaan uutta asuntoa, kun en raukkaparalle ollut kertonut mitään muuttoaikeistani. En onneksi saanut tälle idealle hirveästi vastaväitteitä, ja seuraavana päivänä tehtiinkin yhdessä päätös muuttaa uuteen asuntoon.


Samalla saan taas luvan vinguttaa visaa, kun saadaankin yksi uusi huone sisustettavaksi. Aika paljon tavaraa tulee varmaan taas hankittua IKEA:sta, ainakin kaikkea pientä. Olen oman sisustuksen suhteen aika tylsä ja pitäydyn neutraaleissa väreissä kuten mustassa, harmaassa ja valkoisessa, mutta juniorin huoneeseen olisi kiva saada näitten neutraalien sävyjen lisäksi jotain väripilkkuja!


Kyselin jo siskolta ferm living:in tyynyistä jotka on aivan pakko saada pojun huoneeseen! Hakusessa on vielä joku simppeli nojatuoli ja valaisin. Ukko yrittää jarrutella että onhan tässä vielä kuukausi aikaa eikä kaikkea tarvitse ostaa kerralla, että ehkä ne fermin tyynyt jäävät johonkin kesän Helsinki reissuun. Buu!

13. toukokuuta 2014

11 Faktaa ja Kysymystä

Jossu heitti minulle tällaisen "haasteen" blogissaan, jonka sain jopa nyt toteutettua. En tätä passaa kellekään eteenpäin, mutta tehkää toki jos haluatte!

Ideana on siis että kerron ensin 11 faktaa itsestäni ja sen jälkeen vastaan 11 Jossun minulta kysymään kysymykseen.

Faktat

1. Olen äärimmäisen epäjärjestelmällinen ihminen. Päällisin puolin koti on aina lähes aina siisti, mutta älkää tosiaan avatko mitään kaapin ovia!

2. Vihaan ylimääräisiä ääniä, en voi sietää esim. pöydän naputtelua kynällä, purkkapallon poksuttelua tai viheltelyä. Meinasi lähteä järki kun jouduin kerran kuuntelemaan puolen tunnin bussimatkan ajan kun joku vanha mies mässytti sullaan.

3. Olen yöeläin. Ihan sama olenko herännyt kello kuusi aamulla ja nukkunut edellisen yön huonosti, mitä lähemmäs puolta yötä lähestytään, sitä virkeämmäksi muutun. Yleensä joudun vain pakottamaan itseni nukkumaan kahdentoista aikoihin että jaksan herätä aamulla kun juniori herää...

4. ...kun taas aikaisiin aamuihin en opi ikinä. Olen tehnyt töitä raksalla sekä kaupassa, joissa työpäivä alkoi 6-7 aamulla, eli herätys oli neljältä, mutta en ikinä tottunut siihen. Joka aamu herätys oli yhtä kidutusta ja ulko-ovella oltiin lähellä porua kun halusin vaan takaisin nukkumaan. Edelleenkin nappaan juniorin aamusyötön jälkeen kainaloon sänkyyn ja viivyttelen peiton alla niin kauan kun mahdollista.

5. En osaa kokata lähes yhtään. Paella, makaronilaatikko, kala ja lätyt ovat ainoita ruokia mitkä osaan tehdä hyvin...

6. ... mutta siltikään en syö lähes koskaan eineksiä tai mitään valmisruokia. Onneksi on mies joka osaa tehdä ruokaa, muuten varmaan nääntyisin!


 7. Vihaan kylmää. Voisin pysyä koko talven sisällä, ihan sama vaikka on lunta ja muuta.

8. Kaksi pahinta "heikkouttani" ovat kosmetiikka ja kengät.

9. Tylsistyn helposti. Alan katsomaan leffoja ja tv-ohjelmia, lukemaan kirjoja yms. mutta jätän ne usein kesken. En myöskään pysty vain katsomaan tv:tä vaan samaan aikaan minun on pakko surffailla netissä tai vaikka pelata puhelimella.

10. En ole nähnyt Titanicia.

11. Googletan lähes kaiken. Varsinkin kaikki terveydelliset jutut tykkään diagnosoida ensin googlen avulla, aiheuttaa itselleni paniikin ja vasta sitten miettiä omalla järjellä tai hankkiutua lääkäriin.



Kysymykset

1. Mitä ruokaa ja/tai ruoka-ainetta et voi sietää? Entä juomaa (alkoholikin lasketaan)?
Tämä on vaikea koska pidän itseäni melko kaikki ruokaisena (ja juomaisena). Kalan mäti ja munakoiso on vähän semmosia yäk-ruokia mielestäni. Kotikalja ei myöskään kuulu lemppareihin.

2. Mikä on lempi vuodenaikasi? Mistä asiasta / asioista pidät eniten tässä vuodenajassa?
Aaa kesä! Ainakin sillon kun ei ole liian kuuma tai perus sateinen suomen kesä. Pidän eniten siitä että ulos voi lähteä ilman hirveää varustautumista ja ulkona on muutenkin kiva olla kun ei kastu / jäädy.

3.Jos saisit asua missä päin maailmaa tahansa, missä haluaisit asua ja miksi?
Lontoossa! Lontoon fiilis on niin mahtava, ja siellä tuntuu että ihminen saa olla ja näyttää ihan miltä tahansa eikä ihmiset katso kieroon.


4. Mikä on lemppari artisti/bändi tällä hetkellä? Jos et osaa valita yhtä, kerro pari.
Apua vaikee! The Pierces on pitkä aikainen lemppari, mutta viimeaikoina olen kuunnellut paljon Aviciita ja Iggy Azaleaa.

5. Mitä väriä vihaat sisustuksessa/päälläsi/missä tahansa?
En sanoisi vihaavani suoranaisesti mitään mutta keltanen on semmoinen väri joka ei oikein iske.

6. Jos saisit nyt 100 000€, mitä tekisit rahoilla?
Olisin tylsä ja maksaisin laskuja ja ostaisin asunnon. Tai ainakin osan asunnosta.

7. Onko sinulla jotain/jokin outo tapa, jota toistat arkisissa rutiineissa (liittyen esim. siivoukseen, pukeutumiseen, netissä surffailuun...)?
Öh... Se kaiken googlettaminen voisi olla yksi niistä? Pesen myöskin käsienpesualtaan joka kerta vessassa käydessäni.


8. Kauanko sinulla menee laittautumiseen, jos lähdet ulos? Oli kyse bilettämisestä tai töihin menosta, vai onko näilläkin eroa?
Todellakin on! Halutessani pystyn tekemään arkimeikkini 5 minuutissa (tämä on todistettu täällä) mutta pystyn käyttämään siihen myös vaikka tunnin, samaan meikkiin siis. Bilettämään lähtiessä laittautumiseen menee helposti tunnin verran.

9. Haluatko joskus naimisiin? Ja jos joo, millaiset juhlat haluat (=isot, kirkkohäät, prameat, paljon vieraita, isot polttarit ymsyms)?
Haluan, ollaan tästä miehen kanssa puhuttukin mutta ei ole vielä ajankohtaista. Selvää on kuitenkin se että meille ei tule kirkkohäitä, kun ei kumpikaan kirkkoon kuuluta, mutta sen sijaan haluan jonkun hienon, omannäköiseni ja mieluiten aika modernin juhlapaikan, pöytiin tarjoilun ja JUURI sellaisen mekon minkä ikinä sitten haluankin. Polttareita en halua, ainakaan semmoisia missä joutuisin juoksemaan ympäri kaupunkia jossain kostuumissa tekemässä tehtäviä, mieluiten ihan vaan rento ilta kaveriporukalla ja pari hyvää viinipulloa.

10. Mikä on ärsyttävin ihmisryhmä/aate/pukeutumistyyli/piirre ihmisissä, mitä et voi sietää?
Haluasin sanoa hipsterit, mutta oikeastaan kaikki tämmöiset äärimmäisen erilaisuuden hakijat. Ihmiset pukeutuu ja käyttäytyy ihan naurettavilla tavoilla vaan sen takia että haluaa olla niin erilaisia muista kun mahdollista. Mikäs siinä jos tykkää sateenkaariväreistä tms. mutta sitten niistä pitäisi nimenomaan oikeasti tykätä, eikä pukeutua niin vaan koska haluaa erottua massasta.

11. Mikä on unelmatyösi?

Kaksi vaihtoehtoa; kirjailija tai joku työ missä saa työskennellä nuorten kanssa. 

---------------------------------------

Tajusin myös että 3.5 oli blogini 1-vuotissynttärit! Vähän missasin tämän tapahtuman, ehkä ensi vuonna sitten.

12. toukokuuta 2014

Mamma Meikkailua

Vauvan / taaperon kanssa meikkaaminen on vähän mutkikkaampi juttu. Usein kuulen pienten lasten äideiltä "ettei ole aikaa meikata". Päätin itse raskaana ollessani että minustahan ei sitten tule sellaista äitiä joka kulkee meikittömänä pukluverkkarit jalassa ja hiukset likaisena nutturalla. Kyllä äitinäkin saa käyttää itseensä vähän aikaa ja vaivaa. Juu, on ihan totta että aina ei pääse suihkuun sillon kun haluaa ja kynnetkin on ollut hoitamatta jo hetken.


Mikä se semmoinen meikkipöytä on? Pylly lattiaan vaan ja vauva sitteriin, telkkarin voi pistää päälle mutta eihän se pikkukaveria kauaa jaksa kiinnostaa. Äipän ilmeilyt meikatessa on paljon mielenkiintosempaa katseltavaa. Samallahan voi vaikka yrittää potkaista mamman kättä kun toinen yrittää tehdä rajauksia tai laittaa ripsiväriä, heehee.


Kosmetiikkavarastoista tärkeimmät tungettu kahteen meikkipussiin, kuten myös oleellinen puklupaperi. Meikkilaukussa. Kyllä. En tiedä miksi.


Sain jopa meikkivoiteen naamaan ja tietenkin juuri silloin pikkumiehelle iski nälkä. Meidän oma-alotteinen nelikuinen kuitenkin päätti ottaa kuitenkin hetkellisen kehitysharppauksen juuri sillä hetkellä, ja juoda itse pullolla. Hetkellisesti todellakin sillä seuraavalla kerralla ei tullut kyseeseenkään pitää pulloa itse.


 Vaipan vaihto hoidettiin rajaukset yhdessä silmässä. Sitten ei hetkeen haluttukaan olla sitterissä, eikä lattialla, eikä leikkimatolla ja ei sylissäkään oikeestaan ole kivaa. Kymmenen minuutin kantelun jälkeen päädyttiin siihen tulokseen, että oli se sitteri sittenkin ihan jees.



Loppujen lopuksi kaveri väsähti ja sain hoitaa meikin loppuun. Aikaa kului koko sähläykseen melkein tunti, mutta hei, sinä aikana muksu söi ja otti päikkärit, ja äippä sai pakkelin naamaan, ehti ottaa muutaman kuvankin! Sinä aikana ei räjähtänyt pyykkikori pesemättömästä pyykistä ja parit pesemättömät tiskitkin istuivat koko ajan kiltisti tiskialtaasta. Klo. 11.15 oltiinkin jo ulkovaatteet päällä lähdössä pihalle.

Tiivistettynä: Aikaa vievää? Varmasti enemmän aikaa vievää kuin ilman muksua, mutta multitasking kunniaan! Mahdollista? Ihan varmasti. Vaihtamalla meikkivoiteen mineraalimeikkivoiteeseen ja jättämällä rajaukset pois olisin saanut hoidettua vielä paljon nopeammin.

11. toukokuuta 2014

Karkkimeikkejä

Sleekin Candy paletti on jo aiemmin vilahtanut blogissa, ja tänään sainkin hetken vapaata aikaa jotta pääsin testailemaan tätä palettia paremmin.


Ihastelin jo aiemmassa postauksessani paletin kauniita karkkisävyjä joissa oli mahtava pigmenttisyys. Näillä sävyillähän saisi tehtyä vaikka kuinka monta erilaista meikkiä, tänään päädyin kahteen lähes vastakohtaan toisistaan.



Huonoa sanottavaa paletin laadusta ei ole edelleenkään, edes näin paremman testailun jälkeen. Sekä lämpimät että kylmät, shimmer ja matta sekä tummat ja vaaleat sävyt ovat kaikki laadukkaan oloisia ja toimivat meikeissä juuri niinkuin pitääkin. Ylemmässä vaaleammassa meikissä käytin sävyjä Apple Sour, Mint Cream ja Cream Soda, ja alemmassa Liquorice, Strawberry Sherbet, Bon Bon, Flump ja Cream Soda.

Niin ja...
Hyvää äitienpäivää kaikille äitilyille!

3. toukokuuta 2014

Pahimmat Meikkimokat

Hahah mietin kauan kehtaanko postata tätä ollenkaan. Idea postaukselle lähti siitä kun päätin tänään tallentaa kaikki vanhat kuvani irc-galleriasta (kyllä, luitte oikein...) ja vihdoin poistaa profiilini. Profiilin poistaminen on ollut to-do listallani jo kauan aikaa mutta kaikkien kuvien kopioiminen koneelle ennen ei ole kiinnostanut. Noo, kuvia läpi käydessäni törmäsin muutamiin "tämänki olisin voinut tehdä toisin" -juttuihin. Kaikki kuvat ovat noin seitsemän vuoden takaa, ja vaikka selkeästi kuvien "parhaimmistoa" niin voin vaan kuvitella miltä olen näyttänyt ns. livenä.

1. Kulmakarvat




Yleisesti kulmakarvat ovat varmaan pahin mokani. Piirsin ne joko mustalla kajaalilla tai punaisella huulenrajauskynällä (joka taittoi hieman pinkkiin), nypin liian ohuiksi enkä tosiaan piirtänyt niitä mihinkään malliin. Ylimässä kuvassa vielä näkyy kuinka taitavasti olen jopa jättänyt kulmakarvat nyppimättä ja piirtänyt niiden keskelle mustan viivan...

2. Kajaalin käyttö


Tätä ei varmaan tarvitse edes selittää..? Vaikka en Alice Cooper meikkejä päivittäin naamaan vetänytkään niin tapana oli piirtää mustalla kajaalilla paksut rajaukset sekä ylä että alaluomelle. Yhdistettynä mustiin töppökulmakarvoihin.

3. Kirkas luomiväri luomelta kulmakarvoihin


Jep... Pinkkiä luomiväriä tasainen kerros kokoluomelle ja siitä ylöspäin kulmakarvaan asti. Mikä häivytys? 

4. Valkoinen puuteri


En löytänyt tästä kunnon kuvaa mutta muistan ajankohdan tarkkaan. Olin jostain saanut käsiini aivan valkoisen puuterin jonka vedin koko naamaan ja that's it, siinä oli kasvomeikkini. Ei poskipunaa tai muutakaan, näytin varmaan kuuluvani Addams Familyyn. Tässäkin olen taitavana tyttönä jollain photo shopin toolilla vetänyt melkein koko kuvan läpi, yhtä viivaa lukuunottamatta. Ei kukaan varmaan huomaa.

Mokia mistä en löytänyt kuvia (mutta valitettavasti muistan elävästi) ovat:

5. Liian keltainen peitepuikko

ja

6. Huulten yli vedetyt rajaukset ja huulipunat

Kuvista huomasin myös että Photo Shopin käyttö oli silloin kovassa huudossa kuten myös mutruhuulet ja ylisyvälliset kuvatekstit. Ja "ommaukset". Muilla tämmöisiä vuosien takaisia mokailuja kosmetiikan suhteen?

1. toukokuuta 2014

Heipähei


Ja...



Syökää paljon munkkeja ja juokaa simaa! Itse vietän vapun peiton alla kipeänä, ei mennyt taas ihan suunnitelmien mukaan.