Näytetään tekstit, joissa on tunniste atopia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste atopia. Näytä kaikki tekstit

17. heinäkuuta 2014

Simple - Kind To Skin Moisturising Facial Wash

Jo viime vuonna kirjoittamassani My Skincare Routine -postauksessani kerroin kuinka ACO:n puhdistusvaahdot ovat luottotuotteitani ja olen niihin auttamattomasti jämähtänyt. ACO on aina tehnyt tehtävänsä; puhdistanut lian ja meikin kasvoilta ärsyttämättä ihoani, enkä ole kokenut oikein tarvetta niistä vaihtaa pois tai edes kokeilla uutta.



Kyseiset tuotteet ovat olleet siis päivittäisessä käytössäni edelleen, kunnes vähän aika sitten reissuun lähtiessä unohdin ottaa putsarit mukaan ja huusin stoppia Citymarketin kohdalla. ACO:n putsarin pohja alkoi muutenkin jo häämöttää. Kello oli jo niin paljon että apteekki oli ovensa sulkenut, joten lähdin tutkimaan marketin hyllyjä. Olin ihan eksyksissä kaupan ihonpuhdistus hyllyillä, sillä olen koko ikäni käyttänyt pääasiassa apteekin ihonhoitotuotteita atooppisen ekseeman ja muutenkin yliherkän ihon takia (lisää näistä iho-ongelmistani voitte lukea Atooppinen Ekseema postauksestani). Päädyin sitten hyllyillä Simplen tuotteitten kohdalle, joista minulla oli jo sen verran kokemusta että Simplen kasvojenpuhdistuspyyhkeet olin todennut todella hyviksi ja toimiviksi jopa omalla ongelmaihollani. Silmiin osui Simplen Kind To Skin Moisturising Facial Wash, ja koska ukolla ja pikku-ukolla alkoi jo mennä hermo meikäläisen jahkailuun, niin päädyin sen nappaamaan mukaan.


Ensimmäinen totuttelukysymys tuli eteen jo pelkän purkin kohdalla; olin niin tottunut ACO:n putsareissa olevaan pumppuun että tämmöisen tuubin kanssa annostelu oli aluksi vähän vaikeaa ja kädelle turahti varmaan kolminkertaisesti tarvittava määrä putsaria.

Testissä tämä kuitenkin oli oikeasti positiivinen yllättäjä. Putsari ei kuivattanut ihoa yhtään mutta poisti sen sijaan meikin helposti ja hyvin. Käytön jälkeen iho tuntui todella pehmeältä eikä ollenkaan kireältä. Vertasin tietenkin tuotetta ACO:n luottoputsariini ja piti myöntää että nyt taitaa mennä ACO vaihtoon. Mainittakoot vielä että Simplen putsarin hinta on about 5 euroa, eli ei siis todellakaan hinnalla pilattu.


Simplen Moisturising Facial Wash ei sisällä saippuaa, hajusteita tai väriaineita. Se sisältää B5-provitamiinia ja E-vitamiinia, sekä Bisabololia. Sivuillaan Simple kirjoittaa tuotteesta näin:

Simple goodness

2 added vitamins: Pro-Vitamin B5 known to help restore, soften and smooth; Vitamin E known to moisturize and improve skin condition

1 skin-loving ingredient: Bisabolol helps soothe and calm

Simple lupaa siis tuotteen B5 provitamiinin "palauttavan", pehmentävän ja silottavan ihoa, E-vitamiinin kosteuttavan ihoa ja parantavan sen kuntoa, sekä Bisabololin rauhoittavan ihoa. Omalla kohdallani tämä tuota ainakin täytti lupauksensa!

Monen vuoden käytön jälkeen ACO:n putsari saa siis siirtyä ainakin toistaiseksi eläkkeelle, ja Simplen putsari pääsee vähän pitempiaikaiseen testiin.

5. toukokuuta 2013

My Skincare Routine

Ajattelin vähän näyttää miten päivittäin hoidan ihoani, lähinnä iltaisin. Alkuun heti sanottakoot että kuvia olen ottanut vain osasta tuotteista. Olen jo vuosia kärsinyt atooppisesta ja todella herkästä ihosta, vuosi sitten stressaava elämäntilanne puhkaisi koko vartalon laajuisen ekseeman johon jouduin pitkään käyttämään kolmea, neljää eri vahvuista kortisonivoidetta, eri perusvoiteita sekä iltaisin syömään rauhoittavia jotten raapisi yön aikana kutisevaa ihottumaa auki. Tätä kyseistä ihottumaa oli minulla siis käytännössä joka paikassa, mukaanlukien myös kasvot. Rasvoja piti käyttää kolmesti päivässä, joka oli aikaavievää ja toisinaan turhauttavaakin. Nyt, vuoden jälkeen, olen oppinut elämään ihoni kanssa ja hoitamaan sitä oikein. Tiedän mitä minun kuuluu tehdä kun ihottumaa alkaa syntymään, ja tiedän myös millainen päivittäinen hoito pitää ihoni parhaimmillaan.


Ensimmäinen tuote on Avènen Gentle Eye Make-up Remover. Etsin pitkän aikaa itselleni sopivaa silmämeikin poistoainetta, koko homma tuntui mahdottomalta jossain vaiheessa kun kaikki tuotteen tuntuivat joko liian vahvoilta joihin ihoni reagoi ja silmiä kirveli pitkään, tai sitten tehottomilta jotka eivät poistaneet meikkiä millään. Tähän tuotteeseen olen ollut todella tyytyväinen, nyt toinen pullo menossa ja varmasti se on myös seuraavana ostoslistallani tämän loputtua. Tuote on geelimäinen ja tuntuu vanulapulla viilentävän silmää mukavasti. Kun vanulappua jaksaa hetken aikaa pitää silmällä, pyyhkii tuote meikin parilla vedolla pois, eikä myöskään ärsytä silmiä yhtään.



Seuraavana  onkin ihonpuhdistus tuotteet, joita minulla on kaksi erilaista ns. settiä, molemmat Acolta. Joskus pitkien iho-ongelma kausien jälkeen, kun joudun rasvaamaan ihoani paljon hyvin rasvaisilla rasvoilla, alkaa ihooni puhjeta pientä finniä. Tällöin käytän "pinkkiä settiä" (alemmassa kuvassa) joka on tarkoitettu rasvoittuvalle ja sekaiholle. Ylempänä olevaa "sinistä settiä" käytän muussa tapauksessa päivittäin. Ylempi ei ole hajustettu, puhdistusvaahto tarkoitettu normaalille iholle ja kasvovesi kuivalle ja normaalille iholle. Sen jälkeen kun löysin nämä kyseiset Acon tuotteet olen niihin jämähtänyt. Ne hoitavat hommansa, ihoni ei reagoi niihin huonosti, eikä hintakaan ole paha. Tuotteet myös poistavat paksumman meikinkin helposti ja jättävät ihon puhtaan ja raikkaan tuntuisiksi. Ainakin omani.


Avènen Soothing Moisture Mask on minulle uusi tuttavuus, jota olen nyt pari kertaa käyttänyt ihoni ollessa hyvin kuiva (mutta ei ihottumalla). Maski on kuin normaali rasva, levittyy iholle helposti ja viilentää mukavasti.  Maski tulisi levittää joko täsmähoitona tai koko kasvoille, itse suosin tätä koko kasvoille. Rasvaa levitetään paksu kerros, annetaan vaikuttaa ja loppujen lopuksi pyyhitään se rasva pois mikä ei ihoon imeydy. Kuivalle iholle tämä sopii hyvin, mutta koostumus voi aiheuttaa sen että liian usein käytettynä alkaa ihoon puhkeamaan finniä. 


Tämä Yves Rocherin Active Sensitive silmänympärysvoide on omasta mielestäni aivan mahtituote! Säilytän tätä yleensä jääkaapissa, jolloin se viilentää mukavasti silmien ympärille levitettäessä. Helppo levittää, ja tuote on todella riittoisaa. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!

Näiden lisäksi joudun käyttämään kuureina mm. kortisoni voiteita ja jatkuvassa käytössä ovat myös isot pumppupullot perusvoiteita. Vuosien aikana olen kuitenkin oppinut jo aikaisessa vaiheessa tunnistamaan ihoni oireet ja aloittamaan kortisonikuurit jo ajoissa. Monien ihotautilääkärien ja testien kauttahan tähän on tultu, mutta elämä on helpottunut huomattavasti kun tietää ja tuntee oman ihonsa ja miten sen kanssa tulee menetellä. Olen myös viimevuosina tajunnut kuinka tärkeää ihon hoito on, ennen menin hyvillä mielin nukkumaan meikit naamalla, enää se ei tulisi mieleenkään.

Huomenna menen kaverille ja katsotaan joskos saataisiin jotain yhteispostausta / tagia aikaiseksi!