11. heinäkuuta 2014

3h + k

Heipähei jo vähän liian pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen! Muuttorumban jälkeen sain isän vierailulle Tampereelle joten bloggailu venähti hieman yli sen lupailemani postaus-per-viikko.

Luvassa siis asuntopostaus, jota voitaisiin itseasiassa kutsua before- asuntopostaukseksi, sillä meillä on lähiaikoina menossa paljon kalustoa uusiksi ja hieman remonttiakin luvassa. Esitellään uudet jutut sitten myöhemmin kun ollaan saatu kaikki hoidettua! Tässä nyt kuitenkin meidän kolmiosta hieman yleiskuvaa.

Olohuone






Olohuoneesta meiltä löytyy muun muassa melko iso musta divaanisohva ja ikean Expedit hylly. Molemmat on ostettu vuosia sitten kun tykkäsin sisustaa paljon kaiken mustalla. Nykyään maku on muuttunut enemmän ilmaviin ja vaaleisiin kalusteisiin, joten nämä kaksi pääsevät joko eläkkeelle tai kokevat ainakin jonkunlaisen muodonmuutoksen, Expedit hylly kaikessa mustuudessaan on kuitenkin hyvä ja tilava säilytyskalusto, johon mahtuu kaikki lautapeleistä työkaluihin ja miehen tatuointitavaroihin. Lattialla oleva omasta mielestäni ihana pöytälamppu hakee vielä paikkaansa, kuten myös kirjahyllyn päällä olevat taulut.

Keittiö 






Keittiö on meillä aika kovassa käytössä ja yksi tulevaisuuden remontti ja muutoskohteista. Pöytä on ostettu vanhan asunnon mittojen mukaan, joten se tullaan ostamaan nyt uusi kun paikalle mahtuu oikeasti kaksikertaa isompi (ja ei musta) pöytä. Tuolit menevät samalla uusiksi. Keittiöstä aiomme vaihtaa harmaat keittiöntasot puisiksi ja ainakin vaihtaa pienen hanan johonkin korkeampaan ja nätimpään. Muitakin pikku projekteja on mielessä, mutta niistä sitten enemmän kun saadaan remontointi aloitettua.

Pojan huone







Poika sai muuton yhteydessä oman huoneensa, johon olin rohmunnut jonkun verran tavaraa jo paljon ennen muuttoa. Sänky on nimeltään Smart Kid sänky (olen tästä joskus aiemmin maininutkin) joka muuntautuu pinnasängystä lasten sängyksi ja koulupöydäksi, sekä liitutauluksi. Pinnasuoja on siskon ompelema. Tähän huoneeseen aiotaan laittaa tapetti yhdelle seinälle, myös tauluihin on vielä kehykset ostamatta. Tällä hetkellähän tämä huone toimii enimmäkseen pojalle vain nukkumistilana, sillä päivisin meidän olohuone näyttää tältä:


Makuuhuone



Ei, meidän sängyn alla ei makaa ketään. Sängyn alla on tossut. :D Meidän makuuhuone on tällä hetkellä minulle ihan avoinna, päiväpeitto ainakin pitäisi hankkia, myös pari taulua on tilattu ja kehykset pitäisi ostaa. Muuten olen pääasiassa keskittynyt muihin huoneisiin tässä suunnittelussa, ehkä se inspis iskee sitten tämän huoneen kohdalla joskus myöhemmin. Huoneeseen sisääntullessa oven vieressä on myös meikkipöytäni ja -hyllyni, mutta en kuvannut koska se on vähän sotkuinen aivan räjähtänyt. 

Parveke


Asunnosta löytyy myös lasitettu parveke, joka on hieman muodonmuutos vaiheessa ja tällä kuumuudella lähinnä kissojen valtaama. Siihen ei varmaan keskitytä kuitenkaan sen suuremmin ennen ensi kesää.

Semmoinen meidän kolmio nyt heti muuton jälkeen! Uutta asuntopostausta sitten kun ollaan kaikki isommat muutokset ja rempat alta pois. Muita ikisisustajia?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti