Talvisin suosin hiuksissa erityisesti lettejä ja suttunutturoita. Hiukseni sähköstyvät talvella ärsyttävän paljon, joten letti tai nuttura tuntuvat heti hyvältä idealta kasvoilla leijuvien suortuvien sijaan. Nutturan ja letin kanssa lisäksi säästyy pahimmilta niskatakuilta kaulahuiveja käyttäessä. Tänä vuonna myös kirkkaampi hiusväri ja latvojen vaaleennus on pyörinyt mielessäni. Ehkä pääsen totetuttamaan nämä vaikkapa jouluksi!
Meikkaustavatkin muuttuvat hieman. Ensinnäkin meikkipohja vaihtuu kevyempään, kun taas esimerkiksi silmämeikki hieman tummempaan ja raskaampaan. Jostain syystä talvisin itseäni viehättää erityisesti lämpimät smokyeyet ja paksut rajaukset. Huulille päätyy lähes poikkeuksetta nudepunat. Kynsiä taas jaksaa talvella taiteilla paljon enemmän kuin kesällä!
Talven aikana en astu mukavuusalueeltani pois muuta kuin jos on ihan ihan pakko. Isot villapaidat, mukavat korottomat talvisaappaat (olkoot ne sitten maiharit tai ne nakkisämpyläUGG:it), jättimäiset kaulahuivit ja lämpimät villapipot kuuluvat talven suosikkeihini. Ja mitä isompi tupsu pipossa, sitä parempi!
Näistä asioista on minun talveni tehty! Mistä te löydätte talvisin inspiraatiota?
Kuvat: weheartit.com
Liukuvärjätty punainen sopisi sulle varmasti tosi kauniisti!
VastaaPoistaToivottavasti! Ainakin näyttää omaan silmään kauniilta yhdistelmältä. :)
Poista