16. helmikuuta 2015

Hiusmietteitä

Viime aikoina on pyörinyt mielessä tehdä vähän muutosta tähän meikäläisen pääkarvaan. Hiuksiin siis. Olen kuitenkin sellainen jahkailija että käyn ensin läpi päässä kaiken maailman kauhuskenaariot siitä kuinka uusista hiuksista tulee jotain ihan hirveää tai hiukset kuolee käsittelyssä tai tippuu kokonaan pois. Eikä tätä auta myöskään yhtään se että olen myös järkyttävän kärsimätön. Mullehetikaikkinyt! Ja mielellään olis jo! Huono yhditelmä tämän jahkailevan pään kanssa...

 photo kollaasi1-3.jpg

Olen ollut 8. luokasta asti punapää oikeastaan koko ajan. Olen välillä käväissyt jossain ruskehtavassa, mutta hiusten vahvan punapigmentin takia nekin sävyt ovat olleet kuitenkin punaiseen päin. Eikä siinä mitään, punainen vaan on osoittanut sellaiseksi minun jutuksi! Aloitin kahdeksannella luokalla (oikean puoleinen kuva) semmoisella varovaisella kokeilulla, kun että kaupan hyllyltä kirkkain punainen mikä löytyy ja se päähän. Aika monta vuotta mentiinkin paloauton värisillä hiuksilla kun sitten jossain vaiheessa alkoi kyllästyttämään se joka kuukautinen väreillä läträily ja hiusten kiusaaminen, ja siirryin oranssihtaviin ja ruskehtaviin punaisiin väreihin, joita ei tarvitse niin ahkerasti värjätä.

 photo kollaasi-2.jpg
kuvat weheartit

Winter Inspirations postausta kirjoittaessani törmäsin kuitenkin kuvaan semmoisista hiuksista että tuli vain semmoinen "pakko saada" -olo (ylin kuva oikealla). Mietin jonkin aikaa sitten hiusten vaalentamistakin, mutta kun blondius ei vaan tuntunut omalta jutulta, jätin idean sikseen. Mutta näissä vaaleissa latvoissa saisin senkin mukaan pakettiin! Tätä nyt jonkin aikaa mietiskeltyäni rohkaistun ottamaan yhteyttä tuttuun kampaajaani jonka kanssa aletaan tätä "karvaprojektia" hoitamaan ensikuun puolella. Olen niiiiin innoissani!

Muita joilla tulee kevään mittaan uudistamisen haluja? Tapahtuuko ne parissa päivässä vai jahkailetteko tekin kuukausia?

4 kommenttia:

  1. Jos mulla olisi vielä kärisvällisyyttä kasvattaa pitkä tukka tahtoisin juutikin tuollaisen latvoista vaaleamman ombre-punaisen. Se on vaan niin järkyttävän kaunis! Tässä muuten myös eräs jenkkiläinen tubettaja, jolla on aivan ihan punainen tukka: https://www.youtube.com/user/SarahVictor/videos?spfreload=10.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kieltämättä niin upea! Kiitos vinkistä, pitääkin tutkailla tämän tubettajan videoita enemmän. :)

      Poista
  2. Nätti yhdistelmä tuo blondit latvat punaisessa tukassa, mutta varmaan aika työläs ylläpitää. Laiskana tukanlaittajana mua jo kauhistuttaa ajatus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä on! Itse en lähtisi tätä kyllä ylläpitämään vaan jätän homman ihan suosiolla kampaajalle. Sävyttävät hoitoaineet tietenkin auttavat, mutta ovat olleet mukana mun suihkurutiineissa jo vuosia joten sinänsä ihan tuttua kauraa jo. :)

      Poista