31. joulukuuta 2013

Simple Holiday Look

Heipparallaa! Joulu tuli ja meni, nyt sitten vielä uusi vuosi edessä! Kuvailin joululahjaksi saamastani Urban Decayn Naked Basics paletista inspiroituneena holiday look -videon (ja totesin videota editoidessani että vloggariksi en rupea!), joten tässäpä tämä!


Videon lopussa tosiaan kamerani sanoi itsensä irti, niinkuin joka kerta kun video kestää yli tietyn ajan (vaikka muistia ja akkua olisi jäljellä, kummallinen tapaus), mutta pääpiirteittäin varmaan selvisi minkälaisen meikin tein. Videon pimenemisen jälkeen piirsin vielä kulmat, tein pohjameikin käyttäen Lily Lolon mineraarimeikkivoidetta, Yves Rocherin Illuminating Pearlsia, BC:n poskipunaa ja kihartelin hiukset isoille kiharille.




Ylempänä vielä kuvia lopputuloksesta (ja niistämisestä kuiva nenä ja huulet). Aika simppelinä pidin tämän joulun lookin, kun pienellä porukalla kotona sitä vietettiin. Mutta pääsinpähän testailemaan tuon Urban Decayn Naked Basics paletin, ja nousi kyllä yhdeksi lempipaleteistani saman tein. Uutena vuotena voisikin kokeilla jotain värikkäämpää meikkiä, vaikka kotosalla se(kin) vietetäänkin!

23. joulukuuta 2013

Merry Christmas!


Heipä hei kaikille, ja... 



Blogi jää muutamaksi päiväksi joululomalle, viettäkää kaikki mahtava joulu!

- Rosa

20. joulukuuta 2013

Sleek - Aqua Collection

Meillä oli tänään Taikan ja Tuulian kanssa meidän joka vuoden perinteiset paketoijaiset, joidenka ideana on siis että fiksuina ihmisinä raahataan kaikki paketoitavat lahjat yhden luokse meistä, paketoidaan lahjat, juodaan glögiä ja lopuksi sitten vielä vaihdetaan lahjoja keskenämme. Tätä perinnettä ollaan jatkettu jo viisi vuotta, ensi vuonna taas uudelleen! Tänä vuonna ainakin omalla kohdallani oli lahjojen hankintä lähtenyt vähän lapasesta, ja sain raahata Taikan luo lahjoja kaksi ikean kassillista sekä matkalla kävin vielä nappaamassa postista yhden ison paketin (onneksi oli kuski mukana, ei olisi tuo raahaminen bussissa onnistunut millään).

Kuva Taikan blogista.

Samalla sitten halusin testailla Taikan vihreisiin silmiin Sleekin Aqua Collection -palettia, ja erityisesti siinä olevia lämpimiä helmiäisvärejä. Olen jo pitempään puhunut Taikalle että haluan väsätä hänelle tietynvärisen meikin ja tänään päätettiin se sitten toteuttaa.



Toiselle meikkiä tehdessä huomaa kuinka varsinkin eri silmien värit tekevät meikistä ihan eri näköisen! Taikalla kun on suuret, vihreät silmät, niin tämä meikki oli mielestäni juuri parhaimmillaan hänellä.



Meikki on siis tehty Sleekin Aqua Collection paletilla, josta löytyy kuva ja hieman enemmän infoa aiemmassa postauksessani See as Sleek. Silmän sisäkulmaan ja alaosaan on käytetty valkoista helmiäisväriä Oyster (ja myös kulmien alle), luomen keskelle Pink Jewel nimistä sävyä, varjostukseen yhtä kolmesta paletin mattasävystä Deep Water sekä häivytykseen hennon roosan väristä helmiäissävyä nimeltään Reflection. Lisäsin myös silmän alanurkkaan kajaalia kehystämään Oyster sävyn päälle Night Sky nimistä mattaviolettia. Olisin halunnut viimeistellä meikin valkoisella kajaalilla, mutta omani oli kotona ja Taika ei kyseistä kynää omistanut joten jätin sitten sisärajaukset tekemättä kokonaan. Tätä oli muuten ihan hauska tehdä, Taikalla on isot silmät ja ns. paljon luomitilaa joten väreillä pääsee vähän leikkimään hänelle meikkiä tehdessä!

Loppuilllan fiilistelen isoa lahjakasaa ja pian olevaa joulua!

18. joulukuuta 2013

Red Lips



Olen aina ollut melko vannoutunut luonnollisen huulimeikin ystävä. Syinä on ollut mm. nuorempana olleet iho ongelmat, joiden takia huuleni halkeilivat ja kuivuivat jatkuvasti, sekä enempi mielenkiinto silmämeikkeihin. Vaikka nykyään iho onkin suhteellisen hyvässä kunnossa, olen silti enemmän kallistunut huulikiiltoihin ja neutraaleihin huulipuniin, ja mielummin panostanut vaikkapa tummempaan silmämeikkiin. Ylipäätään huulipunia meikkiboksistani löytyy jopa neljä kappaletta.


Mutta pitäähän nyt jokaisen naisen meikkivarastosta löytyä ainakin yksi kirkkaanpunainen huulipuna, eikö? Itselläni löytyykin tasan se yksi, joka on ollut niin sanottu luottopunani jo jonkun aikaa. Kyseessä on Calvin Kleinin Crème Lipstick, sävynä Eros. Tämä huulipuna on pehmeä ja helppo levittää, mutta silti kestävä puna hyvällä kontrastilla. Hieman voidemaisen koostumuksensa ansiosta vähän kuivemmatkaan huulet eivät näytä ryppyisiltä, minkä taas jotkut punat selkeästi aiheuttavat ainakin omille huulilleni.


Itse tykkään levittää kyseistä huulipunaa melko säästeliäästi sekä käyttää aavistuksen vaaleampaa huulenrajauskynää kuin mitä CK on, ja näin saada mahdollisimman neutraalin punan huulille, mutta yhdellä lisäkerroksella ja tummemmalla rajauskynällä kyseisellä huulipunalla saa kyllä kunnon punahuulet aikaiseksi.

Viimeaikoina olen alkanut kaipaamaan tähän suppeaan huulipunavarastooni myös mattaisempaa huulipunaa. Ehkäpä sellaisen mieluiseen vielä törmään!

17. joulukuuta 2013

Yves Rocher

Sain tänään vierailulle "yves sponsorini" ja paketillisen kaikkea testailtavaa. Pakettiin kuului vähän kaikenlaista suihkusaippuasta kynsilakkoihin, joten pikkuhiljaa näitä lähden testailemaan enemmän ja kerron sitten myöhemmin tarkempaa mielipidettä miten tuotteet ovat toimineet käytännössä. Nyt kuitenkin yleiskatsaus paketin (tai pussin) sisältöön ja vähän ensivaikutelmia tuotteista.



Ihan yleissilmäykseltä jo paketin sisältö vaikutti itselleni mieleiseltä, ja tuotteet varmasti päätyvät ihan arkikäyttöön. Yvesillä toisaalta olen harvemmin törmännyt mihinkään mille en mitään käyttöä keksisi.


Saippuoita paketista löytyi neljä kappaletta. Ensimmäisenä Jardins du Monde lootuksen kukan tuoksuinen käsisaippua, joka pullo oli ihanan pieni ja tuoksu kukkainen. Nätti tuote joka mahtuu pienemmänkin altaan reunalle. 
Toisena sokerikuorrutteisen malvan tuoksuinen glittersuihkugeeli. Todella makea tuoksu (niinkuin nimestä Candied Mallows voi päätelläkin), ei mielestäni kuitenkaan liian ätläkkä. 
Seuraava suihkugeeli on Jardins du Monde "sarjaa" ja tuoksultaan laventeli, ja tämä suihkugeeli on sitten ihan oikeasti laventelin tuoksuinen! Ei sellainen keinotekoinen laventelimainen, vaan todella mausteinen laventelin tuoksu. Tämä (ja seuraava) suihkugeeli sisältää Aloe Barbadensista, ja kuten aiemmassa postauksessani kerroin olevani Aloe Veralle allerginen, pitää vähän testailla ensin sopiiko tämä minulle. Muistan joskus kokeilleeni kuitenkin deororanttia joka sisälsi Aloe Barbadensista eikä se tainnut mitään reaktiota aiheuttaa, joten jää nähtäväksi. 
Viimeisenä Kalifornian mantelin tuoksuinen suihkugeeli, hyvin pehmeä ja makeahko tuoksu.




Flawless Finish Fluid Foundation -meikkivoiteita sain kahta eri sävyä testattavaksi, Beige 100 ja Rose 100. Olen aina kuvitellut Yvesin meikkivoiteitten olevan vaalealle iholleni aivan liian tummia, mutta yllätyin näitä kokeillessani kuinka ne sopivatkin ihon sävyyni melko hyvin. Beige 100 näyttäisi ainakin ensikokeilulla sopivan iholleni jopa nyt, vaikka talvi on vienyt iholtani kaiken värin, ja Rose 100:sen voisin kuvitella sopivan hieman päivettyneelle iholle. Meikkivoide oli kevyttä ja helppoa levittää. 
Lisäksi mukana oli vielä puuteri, jossa on muuten todella nätti rasia! Myös itse puuterissa on nätti kuvio. En yleensä pidä yhtään puuteri (tai missään muissakaan paleteissa) mukana tulevista sudeista / aplikaattoreista, mutta tämän puuterin mukana tullut suti oli todella pehmeä ja varmaan ihan käyttökelpoinen. Sävyltään puuteri sopii varmasti lähes kaikille ja jättää iholle hentoisen helmiäiskuullon.


Tuoksuina Moment de Bonheur ja Malaysian Coconut. Sivuillaan Yves Rocher kuvailee Moment de Bonheuria seuraavanlaisesti:

Kukkainen, raikas, elämäniloinen tuoksu huokuu naisellista varmuutta. Kallisarvoinen centifolia-ruusulajike tarjoaa upean, aisteja hivelevän tuoksuelämyksen.

Raikasta ja vihreää ensituoksua seuraa runsas, kukkainen centifolia-ruusun ympärille rakentuva sydäntuoksu, jossa voit aistia myös hunajaa, mausteita ja hentoa vihreyttä. Hienostuneen pehmeä pohjatuoksu sisältää patsulia ja setripuuta.

Tuoksu on tosiaan raikas ja kukkainen, ei missään tapauksessa tunkkainen, mutta hyvin vahva. Pitää suihkutella siis säästeliäästi. Sopii varmasti hyvin päivätuoksuksi, pidän tästä tuoksusta joka haistelu kerralla enemmän ja enemmän!

Kookoksen tuoksuinen hajuvesi tuoksuu nimenomaan kookokselta, sopivan raikkaalta semmoiselta. Myös ruskea korkki ja valkoinen hajuvesi tuo mieleen tuoreen kookoksen!


Huulikiiltoja sain neljä erilaista; yksi läpinäkyvä hennolla kimalteella ja yksi viininpunertava huulikiilto, nämä molemmat varmasti sopivat ainakin juhlakäyttöön, sekä mandariinin ja vaniljan tuoksuiset kiillot. Näistä parempaa arviota myöhemmin joidenkin meikkien yhteydessä.


Viimeisenä vielä viisi kappaletta kynsilakkoja, näissäkin sellaiset värit jotka varmasti tulevat käyttöön! Viimeisenä oleva Rose Joyeux sävy "piristysvärinä" pakkaa sekoittamaan.

Tämmöisiä päivänpiristyksiä tänään! Varmasti tulen siis osaan näistä tuotteista vielä palaamaan jonkun meikin / tutorialin yhteydessä, ja kertomaan tarkempaa mielipidettäni siitä miten tuotteet ovat käytännössä toimineet. Nyt meikäläistä odottaa perunateatteri!