Pipo. Se huonon hiuspäivän pelastaja, jonka syksyllä saa iskeä ihan luvan (tai kehotuksen) kanssa päähän. Sen lisäksi, että pipolla saa piiloon pari päivää pesemättä olleet takkuiset hiukset (kyllä, puhun kokemuksesta), on se myös mahtava asuste. Pipo kehystää kasvoja, ja se mikä kehystää kasvoja, korostaa meikkiä.
Myönnän olevani turhamainen ja laiska. Huono yhdistelmä, mutta kun yrittää mennä aina siitä mistä aita on matalin ja samalla näyttää huolitellulta, oppii yhden jos toisenkin kikan. Pipo on niistä ehdottomasti yksi, ja siksi olenkin aina syksyisin innoissani kun saan kaivaa talviasusteet kellarista esille. Jee, ei tarvitse kyllästää hiuksia kuivashamppoolla enää samassa mittakaavassa!
Tänäänkin sain siis oikaista hiusten laittamisen yli suoraan meikkiin, jossa keskityin vain siistin tasaiseen pohjaan ja simppeliin silmämeikkiin. Nyt kun aurinkokaan ei enää näyttäydy usein koskaan, ei ihoni sävykään kaipaile enää miksailtua meikkivoidetta, vaan MAC:in mineralize moisture meikkivoide sävyssä NW13 hoitaa hommansa. Kyseinen meikkivoide on myös omalle pintakuivalle ja varsinkin kylmempien kelien tullessa helposti hilseilevälle iholleni täydellinen. Se ei pakkaudu iholle eikä korosta ihon kuivuutta, ja nimensä mukaan tuntuu kosteuttatavan ihoa siinä missä monet muut meikkivoiteet tuntuvat kuivattavan entisestään.
Silmämeikki oli oma basic -meikkini pienellä ekstralla. Siinä missä yleensä toteutan kyseisen meikin UD:n Naked basics paletilla, päätin tehdä saman meikin the Balmin NUDE'tude paletilla. Koska the Balmin paletissa ei luonnollisestikaan ole täysin samoja sävyjä kuin Naked basics paletissa, ja paletti on myös lähes täysin glitter- ja shimmersävyinen, sai päivittäinen meikkini mielestäni ihan kivan säväyksen.
Kasvot:
- Shiseido Refining Makeup primer
- MAC Mineralize Moisture meikkivoide (NW13)
- MAC Pro Longwear peitevoide (NW15)
- Essence All About Matt! puuteri
- W7 duo blusher
Silmät:
- the Balm NUDE'tude luomiväripaletti (Sassy, Stubborn, Stand-offish, Selfish, Sophisticated, Silly)
- Maybelline gel eyeliner
- Avon Big&Daring volume ripsiväri
_______________________________________
Millaisia pipon käyttäjiä te olette? Onko se teille joidenkin huonojen hiuspäivien pelastus vai välttämätön paha?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti