20. elokuuta 2013

Selityksiä ja Viroilua

Heei! On ollut viimeaikoina vähän sählinkiä, käytiin porukalla Virossa yhden yön mittaisella reissulla, ja muussa tapauksessa olen yrittänyt löytää kämppää ja pistää asioita vähän järjestykseen. Huomenna pitäisi palata töihinkin ja tuntuu ettei aika riitä kaikkeen. Tämän takia bloggaus on vähän jäänyt. Yritän kuitenkin aina postailla jotain kun ehdin ja saan jotain aiheita!

Noh, Viron reissuun. Lähdettiin lauantai aamuna ajamaan Tampereelta Helsinkiin seitsemän aikoihin. Helsingin puolella käytiin katsomassa äkkiä siskoni uutta koiraa, joka on suloinen muutaman kuukauden ikäinen italian vinttikoira tyttö. Siitä sitten terminaaliin ja laivaan. Laivamatka sujui rauhallisissa merkeissä, kaikkia väsytti ja ukkelit olivat merisairaita. Viron puolella käytiin äkkiä heittämässä matkatavarat hostelliin ja siitä sitten kiirellä kaupan kautta bussiin ja Rocca al Maren vieressä olevaan eläintarhaan. 


Itse innostuin eläintarhassa vähän turhan paljon ottamaan kuvia ja jäin avokkini kanssa sen takia jälkeen joten oikeastaan kaikki kuvat muusta seurueestamme näyttävät tältä:


Noh, kun muu porukka sai kiskottua minut pois eläintarhasta suunnistimme Rocca al Mareen syömään ja shoppailukierrokselle. Söimme ostoskeskuksen yläkerrassa olevassa Brezzassa, joka tulee olemaan kyllä ensimmäinen ja viimeinen kerta kun sinne mennään. Oma ruokani (kanapasta) oli ihan hyvää, muiden annokset menettelivät. Palvelu oli todella hidasta ja varsinkin jälkiruokia tilatessa päädyimme loppujen lopuksi vain pyytämään rahat takaisin jo maksetuista jälkkäreistä kun ei niitä odottamisesta huolimatta ilmestynyt. Kyseessä ei ollu ruuhkasta tai siitä että jälkkärit olisi pitänyt valmistaa johtuva viivytys, palvelu ei vaan toiminut. Noh, loppuajan juoksimme ympäri kauppakeskusta ja vielä yhdeksän jälkeen käytiin Prismassa ostamassa hostellille syötävää ja juotavaa illaksi ja aamuksi.


Hostelli oli halppishostelli vanhankaupungin ja keskustan kupeessa, ihan sijainnin takia tämän valitsimmekin (ja hinnan, koska vietimme hostellissa ihan tasan yön, saavuimme sinne nukkumaan kymmenen aikoihin illalla ja lähdimme kymmenen aikoihin aamulla, emmekä siis siitä sen takia paljon halunneet maksaa). Hostelli oli ihan mukava, minun ja avoni huone oli iso päätyhuoneisto isoilla ikkunoilla. Huone oli siisti ja siinä oli oma kylpyhuone, eipä me muuta kaivattukkaan. Ainut asia mikä voisi joitain häiritä on alakerrasta kuuluvan baarin musiikin bassojumputus, mutta meillä oli koko seurue niin poikki että kaikki nukkuivat hyvin metelistä huolimatta. 





Seuraavana päivänä käytiin Viru keskuksessa ja Foorumissa. Itse olin ihan poikki vielä edellisestä päivästä, ja kun päätimme käydä kahvilla jossain päädyimmekin jäämään tämän ravintolan kattoterassille niin pitkäksi aikaa että seuraavaksi pitikin lähtea suoraan Super Alkon kautta satamaan.

Laiva matka kuluikin sitten tuhlaten loput rahat Tax Free:hen ja lösöten. Illalla oli kiva päästä omaan sänkyyn nukkumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti