12. toukokuuta 2014

Mamma Meikkailua

Vauvan / taaperon kanssa meikkaaminen on vähän mutkikkaampi juttu. Usein kuulen pienten lasten äideiltä "ettei ole aikaa meikata". Päätin itse raskaana ollessani että minustahan ei sitten tule sellaista äitiä joka kulkee meikittömänä pukluverkkarit jalassa ja hiukset likaisena nutturalla. Kyllä äitinäkin saa käyttää itseensä vähän aikaa ja vaivaa. Juu, on ihan totta että aina ei pääse suihkuun sillon kun haluaa ja kynnetkin on ollut hoitamatta jo hetken.


Mikä se semmoinen meikkipöytä on? Pylly lattiaan vaan ja vauva sitteriin, telkkarin voi pistää päälle mutta eihän se pikkukaveria kauaa jaksa kiinnostaa. Äipän ilmeilyt meikatessa on paljon mielenkiintosempaa katseltavaa. Samallahan voi vaikka yrittää potkaista mamman kättä kun toinen yrittää tehdä rajauksia tai laittaa ripsiväriä, heehee.


Kosmetiikkavarastoista tärkeimmät tungettu kahteen meikkipussiin, kuten myös oleellinen puklupaperi. Meikkilaukussa. Kyllä. En tiedä miksi.


Sain jopa meikkivoiteen naamaan ja tietenkin juuri silloin pikkumiehelle iski nälkä. Meidän oma-alotteinen nelikuinen kuitenkin päätti ottaa kuitenkin hetkellisen kehitysharppauksen juuri sillä hetkellä, ja juoda itse pullolla. Hetkellisesti todellakin sillä seuraavalla kerralla ei tullut kyseeseenkään pitää pulloa itse.


 Vaipan vaihto hoidettiin rajaukset yhdessä silmässä. Sitten ei hetkeen haluttukaan olla sitterissä, eikä lattialla, eikä leikkimatolla ja ei sylissäkään oikeestaan ole kivaa. Kymmenen minuutin kantelun jälkeen päädyttiin siihen tulokseen, että oli se sitteri sittenkin ihan jees.



Loppujen lopuksi kaveri väsähti ja sain hoitaa meikin loppuun. Aikaa kului koko sähläykseen melkein tunti, mutta hei, sinä aikana muksu söi ja otti päikkärit, ja äippä sai pakkelin naamaan, ehti ottaa muutaman kuvankin! Sinä aikana ei räjähtänyt pyykkikori pesemättömästä pyykistä ja parit pesemättömät tiskitkin istuivat koko ajan kiltisti tiskialtaasta. Klo. 11.15 oltiinkin jo ulkovaatteet päällä lähdössä pihalle.

Tiivistettynä: Aikaa vievää? Varmasti enemmän aikaa vievää kuin ilman muksua, mutta multitasking kunniaan! Mahdollista? Ihan varmasti. Vaihtamalla meikkivoiteen mineraalimeikkivoiteeseen ja jättämällä rajaukset pois olisin saanut hoidettua vielä paljon nopeammin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti