Tässä vähän yleiskuvaa mitä tarttui mukaan. Vasemmalla kuvassa paketti nenäliinoja, ei niistä postauksessa enempää mutta iskinpä sen kuvaan silti kun olivat niin värikkäitä. Nenäliinat tarttuivat muuten mukaan myös sieltä euron osastolta. Näiden ostosten lisäksi ostin myös dosetit vitamiineilleni, joulukuuseen latvatähden, hammasharjatelineen ja suklaata. Ja kissoille herkkuja.
Tämä on ensimmäinen Eye Roll On minkä olen ostanut, syynä ihan se että vaalealle iholleni ei ennen ole löytynyt sopivan sävyistä Roll Onia. Merkki on pretty:perfect, josta en ole ikinä ennen kuullut ja löytyi myös tältä kivalta euron osastolta. Olin kokeillessani aivan varma että sävy olisi taas jälleen kerran tumma mutta vaalea sävy yllätti ja tämä päätyi ostoskoriin.
Näistä w7 lakoista olin todella innoissani, ja harmittaa kun en ostanut vielä yhtä lakkaa mitä innoissani esittelin Taikalle pariinkin kertaan mutta jätin sitten kuitenkin hyllyyn. Molemmilla lakoilla oli hintaa 2,95e.
Tästä lakasta oli todella vaikeaa ottaa kuvaa, eikä kuva tee lakalle yhtään oikeutta. Kyseessä on violetin värinen (ja hieman oranssiin taittava) lakka joka hohtaa sinisenä tietyssä valossa. Väri on 87 Metallic Venus.
Kultainen glitterlakka päätyi ostoskoriin koska ajattelin että sillä saisi tehtyä kivat joulukynnet. Yleensä valitsen aina hopeisen vaihtoehdon jos mahdollista mutta tästä vain tuli semmoinen kiva holiday -fiilis. Väri on 6 Gold Dazzle.
Triplapakkaus kasvojen puhdistusliinoja ikääntyvälle / aikuiselle iholle maksoi 2,95e. Viime aikoina olen kriiseillyt pienten ryppyjen ilmestymisen takia, mutta se ei ollut syyn näiden ostamiselle, vaan se että tavalliset kasvojenpuhdistusliinat sisälsivät Aloe Veraa jolle olen todella allerginen. Yöpöydän laatikossani on aina paketti kasvojen puhdistusliinoja sillä en koskaan nuku meikit kasvoilla, mutta kun kerran sinne sänkyyn kaatuu ja tajuaa että meikit ovat pesemättä, niin kasvojen puhdistusliinat ovat helpoin tapa poistaa meikit naamalta. Liinat ovat merkiltään Athena Beauté ja sisältävät ginseng uutetta ja c vitamiinia.
Pretty Face merkkinen mansikka smoothie mutanaamio oli hinnaltaan 1,95e ja semmoinen extempore ostos. Innostun aina kun löydän jotain maskeja jotka eivät sisällä Aloe Veraa joten tämä päätyi mukaan ihan siitä syystä. Jos ihoni ei tästä jostain syystä tykkää niin käytän sen vaikka avokin naamaan. Naamiossa on kiva mansikkainen mutta ei liian ätläkkä tuoksu.
Tuurin lähtiessämme olin päättänyt että ostan jonkun halvan ripsivärin ja joulun jälkeen aleista sitten jonkun paremman, joten tämä w7 Lashtastic -ripsiväri lähti mukaan. Ulkomuodoltaan ja harjaltaan tämä muistuttaa Maybellinen the Colossal Volum' ripsiväriä, saa nähdä onko laatu yhtään verrattavissa Maybellinen versioon joka kuitenkin pitkään oli yksi lempi ripsareistani. Hintaa w7 versiolla oli 3,95e.
Viimeisenä vielä Carmexin huulirasva, joka on jo jonkun aikaa ollut yksi ihan laukkuni perustavaroista. Ostin itseasiassa juuri viikko sitten uuden mutta nappasinpa sitten vielä 1,50 eurolla tuurista yhden lisää, eipähän ainakaan lopu kesken.
Pyysin avoa käydä ostamassa 1kg pikkukinkun ja porkkana- ja perunalaatikot sillä aikaa kun itse shoppailin omia juttujani, tuloksenahan meillä on nyt pakkasessa melkein 6kg kinkku ja jättilaatikot porkkana- ja perunalaatikkoa. Syödään niitä vielä helmikuussakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti