3. toukokuuta 2014

Pahimmat Meikkimokat

Hahah mietin kauan kehtaanko postata tätä ollenkaan. Idea postaukselle lähti siitä kun päätin tänään tallentaa kaikki vanhat kuvani irc-galleriasta (kyllä, luitte oikein...) ja vihdoin poistaa profiilini. Profiilin poistaminen on ollut to-do listallani jo kauan aikaa mutta kaikkien kuvien kopioiminen koneelle ennen ei ole kiinnostanut. Noo, kuvia läpi käydessäni törmäsin muutamiin "tämänki olisin voinut tehdä toisin" -juttuihin. Kaikki kuvat ovat noin seitsemän vuoden takaa, ja vaikka selkeästi kuvien "parhaimmistoa" niin voin vaan kuvitella miltä olen näyttänyt ns. livenä.

1. Kulmakarvat




Yleisesti kulmakarvat ovat varmaan pahin mokani. Piirsin ne joko mustalla kajaalilla tai punaisella huulenrajauskynällä (joka taittoi hieman pinkkiin), nypin liian ohuiksi enkä tosiaan piirtänyt niitä mihinkään malliin. Ylimässä kuvassa vielä näkyy kuinka taitavasti olen jopa jättänyt kulmakarvat nyppimättä ja piirtänyt niiden keskelle mustan viivan...

2. Kajaalin käyttö


Tätä ei varmaan tarvitse edes selittää..? Vaikka en Alice Cooper meikkejä päivittäin naamaan vetänytkään niin tapana oli piirtää mustalla kajaalilla paksut rajaukset sekä ylä että alaluomelle. Yhdistettynä mustiin töppökulmakarvoihin.

3. Kirkas luomiväri luomelta kulmakarvoihin


Jep... Pinkkiä luomiväriä tasainen kerros kokoluomelle ja siitä ylöspäin kulmakarvaan asti. Mikä häivytys? 

4. Valkoinen puuteri


En löytänyt tästä kunnon kuvaa mutta muistan ajankohdan tarkkaan. Olin jostain saanut käsiini aivan valkoisen puuterin jonka vedin koko naamaan ja that's it, siinä oli kasvomeikkini. Ei poskipunaa tai muutakaan, näytin varmaan kuuluvani Addams Familyyn. Tässäkin olen taitavana tyttönä jollain photo shopin toolilla vetänyt melkein koko kuvan läpi, yhtä viivaa lukuunottamatta. Ei kukaan varmaan huomaa.

Mokia mistä en löytänyt kuvia (mutta valitettavasti muistan elävästi) ovat:

5. Liian keltainen peitepuikko

ja

6. Huulten yli vedetyt rajaukset ja huulipunat

Kuvista huomasin myös että Photo Shopin käyttö oli silloin kovassa huudossa kuten myös mutruhuulet ja ylisyvälliset kuvatekstit. Ja "ommaukset". Muilla tämmöisiä vuosien takaisia mokailuja kosmetiikan suhteen?

2 kommenttia:

  1. Voi ei, ihan mahtavia! Oikeastaan aika suloisia. Enemmän mua järkytti tuo irc-galleria.;) Aika kultaa muistot, olin torjunut mielestäni kokonaan, että minullakin oli tili siellä. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ihan totta kyllä, en voi puollustella millään tuota irc-galleria profiilini olemassa oloa. :D

      Poista