10. tammikuuta 2014

Ripsipäivitys

Onkin pitkä aika kun viimeksi kävin pidennykset ottamassa! Sanoin kuitenkin jo kuukausia sitten että ennen synnytystä käyn ne ottamassa (turhaa turhamaisuutta kenties?) joten pitihän ne nyt sitten käydä laitattamassa. Olen jo aiemmin tehnyt postauksen ripsienpidennyksistä, ja se löytyy täältä jos joku haluaa käydä vilkaisemassa.


Pari tuntia siinä meni makoillessa silmät kiinni ja homma oli hoidettu. Ripsienpidennysten ottaminen on itselleni ainakin melkein kun päikkärien ottaminen; siinä maataan paikoillaan ja silmät kiinni viltin alla pari tuntia, ja vaikka ei nukahtaisikaan (niinkin on pari kertaa käyty, onneksi on tuttu kosmentologi) niin ainakin olo tuntuu levänneeltä koko jutun jälkeen.


Unohdin harjailla ripset ennen kuvan ottoa, mutta kyllä taas huomattiin (tai huomasin) kuinka paljon niinkin pieni asia kun ripset vaikuttaa ulkonäköön. Koko aamun tunsin oloni ihan kuolleeksi noin pinnallisin puolin kun piti käydä vähän siellä sun täällä ennen ripsienpidennysaikaa (neuvolan hoitaja kysyi että olenko kipeä kun näytän niin väsyneeltä) ja luonnollisesti meikkiä ei saanut silmiin laittaa. Sitten kun sain ripset silmiin niin ei ollut enää edes tarvetta laittaa, kyllä nää vaan nopeentaa kiireaamuja ja arkimeikin tekoa paljon. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti