3. tammikuuta 2014

Meikkipöytä

Arvatkaa sainko kuvattua niitä joululahjoja tähän postaukseen? No enpä tietenkään. Sen sijaan nappasin kameran käteen ja kuvasin taas videon. Syynä tähän on se, että olen jo parisen viikkoa (?) suunnitellut esitteleväni uuden meikkipöytäni / alueeni, mutta aina on ollut liian pimeää kuvata. Tänään sitten vihdoin tajusin että siinä saattaa mennä kesään asti ennen kun saan tuon meidän makkarin paremmin valaistua, joten nappailin muutamat epäselvät kuvat ja kuvasin sitten vielä videon selventämään tätä pimeää luolaa, kesällä järjestys saattaa olla jo ihan eri, tai ainakin tavaraa on lisää.


Olen joskus vannonut etten tule ikinä puhumaan blogivideoissani. Noh, tuli nyt sitten höpöteltyä ihan kunnolla. Jos mongertelen joissakin sanoissa niin syynä on se että puhun kotona englantia 24/7 joten joillekin sanoille ei vaan meinannut löytyä suomenkielistä vastinetta (vanulappu?). 


Videolla unohdin mainita että pöydällä lojuvassa meikkipussissa on siis kaikki päivittäiseen meikkiin käyttäväni meikit (pohjameikkejä lukuunottamatta jotka tosiaan ovat videolla ensimmäisenä esittelemässäni laatikossa). Joskus voisin ehkä väsätä What's In My Makeup Bag -postauksenkin?







Tehtiin Taikan kanssa eilen tilaus e.l.f.ille jota nyt odottelen innolla! Odottelen myös paria ebay tilausta sekä yhtä laukkua, joten luvassa on kohta taas paljon esiteltävää (kun ne joululahjatkin pitäisi kuvailla, ehkä ennen ensi joulua?).

2 kommenttia:

  1. Kivan näköinen, meikkipöytä on kyllä ihana olla!! Tää pimeys on kyllä hankalaa kuvaaisen kannalta!

    P.S kiva toi banneri:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Juu, todellakin on, välillä tulee kunnon turhautumisen multihuipentuma kun sata kuvaa kamerassa ja kaikki on pimeetä pikselimössöä. :D

    VastaaPoista