9. syyskuuta 2014

Kuvaukset Yyterissä

Kesä tuli ja meni, joten mikäs sen parempaa un palata hetkeksi vähän kesän tapahtumiin! Mainitsinkin jo aiemmin että koko kesä oli yhtä matkustelua ja paikasta toiseen menoa, blogin aktiivisuus siitä vähän kärsi mutta sen sijaan sain paljon uusia, hienoja kokemuksia ja uusia tuttuja.

Yksi kesän huippupäivä oli, kun pakattiin kamat ja lähdettiin päiväksi Yyteriin kuvauksiin. Siskoni oli kyseisissä kuvauksissa mallina, ja lupauduin lähtemään mukaan meikkaajaksi (päädyinkin sitten olemaan sellainen joka paikan höylä).


Olin saanut aika vapaat kädet meikin ja hiusten tekoon, joten tein muutaman vaihtoehdon testinä itselleni, jotka sitten testattiin siskon kasvoihin, ja päädyttiin kolmanteen (ala vasemmalla) vaihtoehtoon. Olin saanut pari kuvaa aiemmista kuvauksista, joiden fiilistä haettiin myös näissä kuvauksissa, joista itselleni tuli ensimmäisenä mieleen tumma smokey häivytettynä  ruskeaan / kultaan ja hiuksiin loivat, hieman suttuiset kiharat. Muu meikki oli todella basic ja luonnollinen. Onneksi sekä kuvaaja että kuvattava olivat loppujen lopuksi aivan samoilla linjoilla, vaikka ei hirveästi ehdittykään asiasta puhumaan etukäteen.


Päivä alkoi meillä neljältä aamulla, kun alettiin tekemään meikkiä ja hiuksia, sillä paikan päällä kaiken pitäisi olla ainakin suurinpiirtein valmista, koska kuvaukset oli tarkoitus toteuttaa aikaisin aamulla ennen kuin ranta täyttyy ihmisistä ja valokin on vielä erilainen. Mallin ilmeistä varmaan näkee väsymyksen tason! 


Kuvauspäivä oli osunut ihan nappiin ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta kun seitsemältä aamulla päästiin kuvauspaikalle! Viimeisteltiin meikki ja sekoitettiin hiuksia entisestään, malli sai heittää päälleen aivan upean punaisen mekon ja sitten rämmittiinkin hiekkadyynien päälle!


Meidän minicrew oli aivan mahtava, ja lieneekö syy paahtavassa auringossa ja mahdollisessa auringonpistossa vai vaan mahtihuumorissa mutta puolet kuvauksista meni nauraessa. Itse juoksentelin korjailemassa mallin meikkiä ja hiuksia, osoittelemassa lisää valoa ja yrittäen huitoa kuviin lisää tuulta (huonolla menestyksellä).


Yllä näkyykin yksi lopullisista kuvista! Laittelen blogiin myöhemmin lisää kuvia, kun saan käsiini kuvia missä näkyy paremmin myös meikki ja hiukset.

Kiitokset vielä meidän mahtavalle porukalle jonka ansiosta oli mahtava päivä, ja vaikka sainkin auringonpistoksen niin lähtisin varmasti toistekin.

2 kommenttia: