22. syyskuuta 2014

Lumenen Eyeliner - Kaksi maanantaikappaletta?

Sain Tampereen blogimiitistä Lumenen Blueberry Intense Liner Waterproof / vedenkestävän rajausvärin. Taika sai samaisesta tapaamisesta kyseisen rajausvärin myös, ja alusta asti meidän mielipiteet tästä tuotteesta erosivat aika paljon.


 Taikan mukaan se ei vasta-avattunakaan levittynyt kunnolla, yhdellä kerroksella tulos oli ihan hyvä mutta toisella kerroksella rajausväri raidoitti edellistä kerrosta ja jätti aukkoja rajaukseen. Rajausväri myös meni todella klimppiseksi nopeasti. Omat kokemukseni alussa oli aivan päinvastaiset. Tästä tuli nopeasti ihan lempirajausvärini, joka vedenkestävyytensä ansiosta sopi käyttööni hyvin. Se levittyi helposti, sivellin oli sopivan vetelä ja pysyi hyvin. Mieli kuitenkin muuttui nopeasti. Hylsyyn tuli joku vika ilmeisesti kierteisiin ja sitä ei saanut suljettua enää kunnolla, vaan hylsyn osat jäivät vinoon ja hieman auki. Tuote muuttui yhtäkkiä aivan vetiseksi ja kaikki pigmentti katosi.


Tästä kuvasta näkyy erot aika hyvin. Yhdellä kerroksena vedettynä omallani ei saanut minkäänlaista jälkeä ja Taikan eyelinerilla taas mahdotonta saada siistiä jälkeä.


Myös siveltimistä näkee eron hyvin, taikan sivellin on kuiva ja klimppinen kun taas omaani ulos ottaessa...


... tuote valui pöydälle. 

Tuotteet on siis saatu samaan aikaan ja avattu samaan aikaan, säilytetty samalla tavalla ja käytetty yhtä ahkerasti. Harmittaa että eyelinereille kävi näin, sillä kuten alussa sanoinkin, tästä rajausväristä tuli nopeasti yksi suosikeistani. Ehkä meille on vaan osunut jotkut maanantaikappaleet? Voi olla että tulen toiveikkaana tätä vielä uudestaan testailemaan.

9 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No oli kyllä. Pettymys kun olen paljon hyvää näistä lukenut, varsinkin muista sävyistä!

      Poista
  2. Olen itse myös tykännyt näistä ja huomannut käytössä seuraavanlaisia juttuja... Väri pitää ravistaa hyvin joka kerta, jotta se on tasaista. Kierteet ja eyelinerin tyvi vaativat säännöllistä puhdistamista, koska kumimaiseksi kuivuva koostumus kertyy varteen ja vaikeuttaa kierteen saamista kiinni. Samasta syystä myös värierottelija jää kiinni korkkiin ja se irtoaa kokonaan putkilosta. Superkestävä koostumus on siis hiukan vaativa putkilolle ja se tosiaan myös kuivuu helposti klimppiseksi, jos korkki jää hiukan auki.

    Olen huomannut samanlaista putkilo-ongelmaa myös Max Factorin ja Goshin vastaavissa eyelinereissa, koska ne ovat selvästi samalta tehtaalta.

    En toki osaa sanoa, onko kappaleesi viallinen vai ei, mutta oma kokemus kertoo, että tätä pitää vaan putsata usein, jotta sivellinvarsi, erottelija ja kierteet pysyvät kunnossa eikä ilma pääsee jähmettämään koostumusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ravisteltua tätä tuli paljonkin! Puhdistelin myös kierteitä kun hylsy alkoi jumittamaan mutta se meni silti suljettaessa ihan vempulalle. :) En tosiaan tiedä mikä näihin kappaleisiin iski, kun eyeliner oli tosiaan ihan lempieyelinereitani aluksi. Kaikki pigmentti vaan katosi ja putkiloon jäi käytännössä vain vettä.

      Poista
    2. No kuulostaapa oudolta tapaukselta tosiaan. Toivottavasti uusi on parempi, jos tämän vielä hankit :) Edullisista eyelinereista tämä on kyllä parhaimmistoa, itse tykkään etenkin siitä harmaasta sävystä.

      Poista
  3. Hei pakko kysyä, että muistittehan ravistaa näitä aina ennen käyttöä? :D Se lukee kyllä siinä pakkauksessa mutta saattaa jäädä huomaamatta. Mietin vaan, että ravistamatta jättäminen saattaa aiheuttaa ravisteltavissa tuotteissa tuollaista jälkeä. Mutta jos asia on kunnossa niin sitten on kait ihan vaan puhtaasti skeida rajausväri :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaani ravistelin kyllä, en kyllä tajunnut Taikalta kysyä josko hän teki saman omalleen. :) Oon näistä eyelinereista tosiaan kuullut todella paljon hyvää joten en tiedä josko tosiaan meille on sitten vaan osunut jotkut vialliset kappaleet. :)

      Poista
  4. Mä tykkäsin näistä kans, mutta oon huomannut tuon efektin toisinaan, että jos yritän lisätä väriä lisää rajauksen päälle, niin alkaa rullautumaan kokonaan pois. :/ Vedenkestävyyskään ei valitettavasti pidä paikkaansa omalla kohdallani, joten nämä kyllä tippuivat ykköspaikalta, jonne kipusivat jälleen geelilinerit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä oli kyllä monta asiaa ihan kohdillaan, mutta sitten myös valitettavasti muutama sellainen miinus jotka pisti mut ainakin siirtymään toisiin eyelinereihin. :/ Varsinkin toi rullautuminen, täydellisiä siipirajauksia kun on vähän vaikea tehdä vain yhdellä vedolla. :)

      Poista