8. huhtikuuta 2015

Maaliskuun Lempparit

Olen vähän huono yleensä tekemään näitä lempparipostauksia, syystä että kun jämähdän johonkin tuotteeseen niin se on paras-ikinä-koskaan-ja-sillä-sipali. Viime kuussa yllättävän moni tuote osoittautui kuitenkin positiiviseksi yllättäjäksi, joten pääsinpäs taas tämänkin postauksen väsäämään. 

 photo 1mp_3.jpg

Pari tuotetta näistä vilahtikin jo maaliskuun LivBox -postauksessa! Palasin niiden kanssa kuitenkin vielä asiaan näin hieman pidemmän kokeiluajan jälkeen. Maaliskuun LivBox postauksen voi lukea täältä! 

 photo 2mp_5.jpg

 photo 3mp_2.jpg

Ensimmäisenä ja kuun ehdottomana ykkösenä on jo jonkin aikaa blogeissa hehkutettu Garnierin misellivesi. Tämän tuotteen kohdalla tuli jo ensimmäisiä blogipostauksia tästä lukiessani sellainen olo, että tämä on juuri sellainen mikä sopii meikinpoistorutiiniini. Vaikka atopia ja ekseema onkin tällä hetkellä hallinnassa, on ihoni silti todella kuiva ja varsinkin vesipesut kuivattavat ihoa ennestään. Misellivettä ei tarvitse pestä pois kasvoilta, joten tällä oli tämä ongelma selätetty. Lisäksi tuote sopii kaikenlaisen meikin poistoon, ja on kaiken päälle vielä hajusteeton. Kun päälle lisätään vielä iso pullo ja halpa litrahinta, niin paketti on valmis! Edelleenkin suihkussa käydessäni käytän geeliputsaria konjac sienen kanssa, mutta päivittäiseen meikinpoistoon tämä on omassa käytössäni täydellinen!

 photo 4mp_2.jpg

Bangerheadin Fresh me up! -kuivashampoo oli yksi niistä tuotteista jotka putkahtivat viime kuun LivBoxista. Tätä nyt jo jonkin aikaa käyttäneenä, olen ollut ihan myyty! Kuivashampoo hoitaa hommansa ihan niinkuin pitääkin ilman että sitä joutuu suihkuttelemaan pään täyteen, ja haju on omaan nenääni todella mieto eikä mitenkään häiritsevä, joka taas esimerkiksi muuten pitämässäni Klippoteketin kuivashampoossa häiritsi. Myös purkki on mielestäni hauskan pirteä!

 photo 5mp_1.jpg

Herbinan Kaura-Suklaa vartalokuorinta oli myös yksi LivBox yllätyksistä, ja yksi sellainen joka ei todellakaan päässyt oikeuksiinsa flunssan aikoihin. Tukkoisella nenällä tästä tuotteesta ei saanut sitä sen parasta ominaisuutta esille, eli tuoksua! Yleensä kun jonkun sanotaan tuoksuvan suklaalta tai karkilta tai muulta, tuoksu on oikeasti vain etäinen hieman teollinen tuoksahdus siitä. Mutta tämä, namnam! Tämän lähemmäs kaura-suklaata ei pääse muuta kuin leipomalla keksit itse. En ole koskaan oikein jaksanut kuoria vartaloa säännöllisesti, mutta jo pelkästään tämän tuoksun takia olen kuukauden verran ollut hyvinkin aktiivinen kuorija. Lisäksi tuote jättää ihon kivan pehmeäksi, mutta ketä kiinnostaa kun sen tuoksu on vaan niiiin hyvä!

 photo 6mp_1.jpg

Avonin marokkolaista arganöljyä sisältävän hoidon sain Taikalta jo jonkin aikaa sitten! Käytän hiuksiini pääasiallisesti öljyhoitona kookosöljyä, mutta varsinkin hiusten vaalennuksen jälkeen kaipasin taas latvoille jotain hiuksiin jätettävää öljyä. Öljy tekee hiuksista pehmeät ja siloittaa käsiteltyjä latvoja, eli tekee juuri sen mitä pitääkin!  

 photo 7mp_1.jpg

Pidin aiemmista Baby Lipseistä, mutta stoppia niiden käytölle pisti se että värittömät versiot sisälsivät aloe veraa jolle olen allerginen. Sävyttävät Baby Lipsit kosteuttivat huulia sopivasti ja tuntuivat huulilla kevyeltä, mutta sävyttävyys ei sopinut joka tilanteeseen. Kun nämä Dr Rescuet ilmestyivät kaupan hyllyille, kävin syynäämässä värittömän rasvan incin läpi, ja iloiseksi yllätykseksi aloe barbadensista ei listassa näkynyt. Sävyttävien Baby Lipsien tapaan tämäkin kosteuttaa ja tekee huulista kivan pehmeät, mutta myös viilentää mukavasti. 

Sellaisia olivat viime kuun lemppari! Löytyikö joukosta mitään teidän lemppareita?

2 kommenttia:

  1. Herbinan kuorinta on kyllä tosi hyvä, ja rakeita on riittävästi. Avoniakin houkuttaisi joskus kokeilla, en ole sieltä ikinä mitään tilannut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä oli, ja tuoksu niiin nam! :) Avonilla on kyllä hyviä tuotteita ja vielä kohtuuhintaankin, mutta se tilaaminen on vähän mutkikkaampi juttu kun pitäisi kai jonkun konsultin kautta tilata. Ei ole tullut itsekään vielä kokeiltua, ehkä joskus! :)

      Poista