7. toukokuuta 2015

Yves Rocher Sensitive Vegetal + 2

Sain vähän aikaa sitten vinkkiä Yves Rocherilla työskentelevältä ystävältäni YR:n uudesta Sensitive Vegetal sarjasta, joka hänen mukaansa olisi kuin tehty iholleni. Selailin tuotteet merkin nettisivuilla läpi ja ne tosissaan vaikuttivat mahtavilta, mutta juuri silloin lomapkon nyörit eivät ihan antaneet periksi uusille ostoksille. Olin muutenkin juuri ostanut Nivean yövoiteen ja Lumenen silmänympärysvoiteen, eli akuuttia tarvetta uusille ihonhoitotuotteille ei ollut. Sitten sainkin tilaisuuden tilailla jotain kivaa itselleni nimi- ja äitienpäivälahjana. Arvata saattaa että klikkailin itseni ensimmäisenä Yves Rocherin sivuille! Sanottakoon vielä, että paketti saapui vasta eilen, joten olen ehtinyt testaamaan tuotteet vasta kerran.

 photo 1mp_8.jpg

Onnekseni tilauksen tehdessäni sivuilla oli vielä alekoodi, jolla 39 euron tilauksesta sai 10 euroa alennusta, joten päädyin Sensitive Vegetal tuotteitten lisäksi lisäilemään ostoskoriin vielä pari ekstratuotetta. Yves Rocherille tilausta suunnitellessa kannattaa kyllä ehdottomasti kytätä nettisivuja, sillä Yvesillä tuntuu olevan lähes koko ajan jonkinlainen aletarjous menossa. 

Mikä siinä Sensitive Vegetal sarjassa sitten kiinnosti niin paljon? Sarjan tuotteitten luvataan rauhoittavan herkkää ihoa, sekä kaikkien tuotteitten olevan hajusteettomia. Lisäksi osa tuotteista ehkäisee ja vähentää herkälle iholle tyypillistä punoitusta.

 photo 2mp_9.jpg

Sensitive Vegetal sarjan Soothing Mist, eli rauhoittava kasvosuihke, oli yksi sellainen extempore ostos. En ole mielestäni ikinä omistanutkaan minkäänlaista kasvosuihketta, mutta tämä vaan kiinnosti niin paljon että halusin sen päästä testaamaan! Suihke sopii sekä meikin päälle että meikittömälle iholle ihon puhdistuksen viimeistelyyn. 

Ensimmäinen opettelujuttu suihkeessa itselleni oli se, että pulloa pitää oikeasti pitää todella kaukana kasvoille suihkutteassa. Oletin suihkeen tulevan todella pehmeänä ja hajotettuna suihkauksena, se kun on tarkoitettu suihkutettavaksi myös meikin päälle. Suihkaisu olikin yllättävän kova ja iholle jäi isoja tippoja tuotetta. Kun pullon vei kuitenkin kauas kasvoista, oikeasti käsivarren mitan päähän, se asettui kasvoille pienempinä tippoina ja imeytyi nopeasti. Iholla tuote tuntui ihan miellyttävältä ja virkistävältä. En tiedä kaipaanko tätä oikeasti meikin päälle, mutta suihke tuntuu juurikin sopivalta ihon puhdistuksen viimeistelyyn, tai aamulla kasvoille ennen päivävoiteen levittämistä!

 photo 3mp_6.jpg

Misellivesi innostukseni sai kunnon aloituspotkun Garnierin misellivedestä, joka on ollut monen laiskan illan pelastus ja oleileekin nykyään yöpöydälläni vanulappupaketin vieressä. Kun huomasin Sensitive Vegetal sarjan sisältävän oman versionsa misellivedestä, lähti se ostoskoriin samantein! 

Testasin miselliveden illalla poistamalla sillä tämän päivän meikin. Meikkivoide ja peitevoide lähti pyyhkäisemällä pois, silmämeikin poistin pitämällä misellivedellä kostutettua vanulappua hetken aikaa silmän päällä ja sitten pyyhkäisemällä. Noh, sekin irtosi, ilman mitään hinkkailua. Ihoa ei kiristänyt meikinpoiston jälkeen, ja iho tuntui puhtaalta ja raikkaalta. Täydet pisteet siis tälle, ainakin näin ensikokeilulla!

 photo 4mmp.jpg

Seuraavana mukaan ostoskoriin pääsi Sensitive Vegetal päivävoide. Päivittäisessä käytössäni on itseasiassa tällä hetkellä jo yksi Yves Rocherin päivävoide, nimittäin Active Sensitive päivävoide, joka myöskin ehkäisee ihon punaisuutta. Kyseinen voide on täydellinen meikin alle, sillä se imeytyy todella nopeasti. Kaipailin kuitenkin meikittömiin kotipäiviin jotain sellaista päivävoidetta, joka olisi hieman paksumpaa ja kosteuttavampaa. Ja tämä oli juurikin sitä!

Piti kääntyä taas Yvesillä työskentelevän kaverini puoleen, ja oikeasti kysyä mikä ero Active Sensitivellä ja Sensitive Vegetalilla oikeasti on. Sen lisäksi, että Sensitive Vegetal on sekä paksumpaa, on siinä myös suojakerroin 20 ja luonnollisestikin eri vaikuttavat aineet. Myös koko Sensitive Vegetalin sarjan vaikuttava tekniikka on eri kuin muissa tuotteissa, ja perustuu assimilaatioon joka aktivoi ihon oman solutuotannon. 

 photo 5mp_2.jpg

 photo 6mp_3.jpg

Seerumi oli hankintalistalla jo muutenkin, ja aiempi kokemukseni Yves Rocherin seerumeista oli positiivinen. Seerumin luvataan kosteuttavan, suojaavan ja rauhoittavan herkkää ja kiristelevää ihoa. Itse käytän seerumia lähinnä suihkun jälkeen kasvoille pikakosteuttajana, ja siihen tämä sopikin täydellisesti. Eroa aikaisemmin kokeilemiini seerumeihin oli se, että tuote olikin paksumpaa kuin seerumit yleensä, eikä imeytynytkään iholle nanosekunnissa. Itseäni tämä ei haitannut, oikeastaan suihkun jälkeen on mukava saada iholle tuote joka tuntuu kosteuttavan vähän pitempään.

Seerumeille tyypillistähän on pumppupullo, enkä itse edes ostaisi seerumia missään muussa muodossa. Pumppupullojen kanssa on kuitenkin lähes aina se ongelma, että tuotetta tulee liikaa tai liian vähän.  Luonnollisestikin kun tuotetta tulee pumppupullosta liikaa, ei sitä saa enää takaisin ja tuotetta menee hukkaan, ja kun sitä tulee liian vähän, joutuu pumppailemaan toisenkin kerran joka taas tuppaa olemaan liikaa. Noh, tässä onkin pumppu josta tulee juurikin ihan täydellinen määrä seerumia. Riittää koko kasvoille, mutta ei jää yhtään ylimääräistä. MAC:in pro longwearin pumpun kehittelijät saisivat ottaa mallia! 

 photo 7mp_2.jpg

Ja sitten ne random tuotteet! Tunnustus; olen todellatodellatodella laiska käsien hoitaja. Kynsissä on usein kynsilakkojen jämät krhm viikkoja, koska en vaan jaksa poistaa niitä ja lakata uudelleen. Käteni myös kuivuvat helposti, varsinkin työpäivien jälkeen havahdun usein siihen kuinka korput käteni ovatkaan. Siltikin, kun iltaisin levittelen kasvoihin ja jalkoihin kaiken maailman voiteet, jää kädet rasvaamatta. Kyllä se rasva minkä levitin juuri sääriini kosteuttaa kädetkin! No ei kyllä muuten kosteuta. Ainakaan tarpeeksi. YR:n arnikkiuutetta ja karitevoita sisältävä käsivoide oli saanut sivuilla viisi tähteä viidestä, joten päätin pistää sen kokeiluun. Voiteen luvataan suojaavan käsien ihoa ulkoisilta rasitteilta, sekä korjaavan ihoa. Perusjuttuja, mutta varmaankin juuri niitä juttuja mitä meikäläisenkin pitäisi hoitaa.

 photo 8mp_1.jpg

Viimeisenä valitsemani 10 päivän detox kuuri oli jo hetken aikaan harkinnan alla ollut juttu. Olen pistänyt vuoden aikana elämäntapojani aika rankalla kädellä remonttiin, kuten aloittamalla aktiivisesti salilla käynnin, lopettamalla tupakoinnin sekä siirtymällä luomuruoan ohella myös yleisesti terveellisempiin ruokailutottumuksiin. Viime viikkoina olen ruokailun osalta hieman paljon lipsunut, sillä sairaana ollessa tuppaan aina menemään siitä mistä aita on matalin. Ja muutaman sairasteluviikon jälkeen, kroppa todellakin huomasi sen. Olo on ollut aika vetämätön ja turpea, ja selvästikin jonkinlaisen puhdistuskuurin tarpeessa. Detox kuurit mielletään usein painonhallintaan, mutta Detox kuuri on todella hyvä tapa vain puhdistaa elimistöä. YR:n detox kuuri sisältää voikukan ja vihreän teen uutteita, joidenka luvataan edistävän kuona-aineiden poistumista ja vaihdittavan nestekiertoa. Saa nähdä!

Löytyikö joukosta mitään mistä haluaisitte kuulla enemmän? Entäpä Detox kuuri, haluaisitekko kuulla kuurin kulusta sen aloitettuani?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti