26. joulukuuta 2014

Nutturavyö

Winter Inspirations postauksessa mainitsin että tykkään pitää talvisin hiuksia nutturalla, välttyäkseni takuilta ja hiusten sähköisyydeltä. Vaikka suttunuttura onkin nopea ratkaisu, ei se ole ulkomuodoltaan siistimmästä päästä ja kiireessä sutaistuna vetää hiukset entistä pahempaan takkuun.

 photo kuva.jpg

Hiusvyö on itselleni hiusvalkkia helpompi tapa vetäistä hiukset isolle ja siistille nutturalle. Hiusvyöta avataan hieman keskeltä, hiusten latvat pujotetaan sen sisään ja vyö painetaan taas kiinni. Sen jälkeen vyö kieputetaan hiuksia pitkin niin että hiukset jäävät vyön ympärille, ja vyön saavuttaessa hiusten tyvet sen päät taivutetaan yhteen niin että vyöstä muodostuu ympyrä. Lopuksi hiukset levitetään peittämään vyön päät ja päälle suihkautetaan kevyesti lakkaa. Koska omat hiukseni ovat suht kerrostetut, vedän ne ennen vyön käyttöä ponnarille. Ponnarilla on myön helppo päättää kuinka korkealle tai matalalle nutturan haluaa.

 photo 1vp.jpg

 photo 2p-3.jpg

Nutturasta saisi vielä siistimmän laittamalla niskaan pari pinniä, mutta pidän omasta nutturastani hieman huolettomampana! Nutturan voi myös viimeistellä jättämällä osan hiuksista pois vyöstä, ja kieputtamalla ne sellaisenaan tai letitettynä nutturan tyven ympärille.

Mitä mieltä olette? Siisti vaihtoehtonuttura vaiko kummallinen tatti?

4 kommenttia:

  1. Tuli ihan mieleen ala-aste! Äidillä nimittäin oli näitä ja tekipä hän muutaman itsekin rautalangasta ja pehmeistä jämäkankaista, kun kaikki kaupan valikoiman nutturakiepit eivät olleet tarpeeksi voimakkaita pitämään paksua kuontaloa yllä. Nämä olivat todellinen pelastus, kun mun tasapaksu ja pitkä tukka piti saada voimistelunäytökseen siistille ballerinanutturalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä kyllä tosiaan saa kunnon balettinutturan aikaiseksi, nutturaverkko vaan puuttuu! :D

      Poista